Varhaiskasvatusyksikön johtajien työhyvinvointi: työn voimavarat ja kuormitustekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella varhaiskasvatusyksikön johtajien kokemuksia työn voimavara ja työn kuormitustekijöistä varhaiskasvatuksen kentällä. Tavoitteena oli johtajien kuvauksien kautta selvittää työhyvinvointia, kartoittamalla vaatimuksia, mitkä kuormittavat hyvinvointia ja voimavaroja, mitkä auttavat jaksamaan työssä. Lisäksi selvitettiin sitä, miten johtajat kehittäisivät työhyvinvointia. Tutkimuksessa työhyvinvointia tarkasteltiin työn vaatimusten ja työn voimavaramallin sekä jaettujen piirteiden; fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja organisatorisen jaottelun mukaisesti. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla viittä varhaiskasvatusyksikön johtajaa Kainuun ja Pirkanmaan maakunnissa. Kolme haastateltavista oli Kainuusta ja kaksi Pirkanmaalta. Tutkimuksen osallistuneiden keski-ikä oli 55,2 vuotta. Varhaiskasvatus alalla he olivat työskennelleet 20–35 vuotta, mistä johtajana keskimäärin 23,2 vuotta. Johtajista kolme oli naisia ja kaksi miestä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimus on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi, mitä lähestyttiin teemoittelun kautta. Maakunnittain johtajien näkemykset eivät poikenneet toisistaan haastatteluissa, selvitettäessä kuormittavia tekijöitä ja jaksamista tukevia voimavaroja. Johtajien kuormitusta lisäsivät psyykkinen kuormitus, lisääntynyt työmäärä ja riittämätön henkilöstö. Merkittäväksi voimavaraksi nousi henkilökohtaiset voimavarat, esimiehen tuki ja sitoutunut henkilöstö. Tyytymättömiä johtajat olivat palkkaukseen ja alan yhteiskunnalliseen arvostukseen. Varsinaiset kehittämistarpeet kohdistuivat oman organisaation roolijakoon ja työtehtäviin. Tutkimuksen tulokset ja teoria kuormitusten osalta tukevat aikaisempia tutkimuksia. Työhyvinvoinnin näkökulmasta johtajilla oli moni asia hyvin, mutta työ pitää sisällään myös lisääntyneitä kuormittavia tekijöitä. Työhyvinvoinnin tarkastelu varhaiskasvatuksen näkökulmasta tulisi koskea koko yhteiskuntaa ja erityisesti työnantajia kehittämällä työn kuormitusta vähentäviä työn voimavaroja sekä psykologista pääomaa työorganisaatioiden kehittämiseksi