Vastuun kohdentaminen yhteisössä - Perusteet ja lainsäädännön tulkintaa laillisuusperiaatteen näkökulmasta

Vastuun kohdentaminen yhteisöissä on monitahoinen ja mielenkiintoinen juridinen ongelma sekä oikeustieteen että käytännöllisen oikeudellisen tulkinnan näkökulmasta. Vastuun kohdentamista koskevat säännöt olivat laajan harkinnan kohteena rikoslain kokonaisuudistusta tehdessä, mutta sen jälkeen kattavia tutkimuksia ei asiasta ole tehty ainakaan runsain määrin. Oikeuskäytännössäkään ei ole otettu systemaattisesti ja syventävästi kantaa vastuun kohdentamiskysymyksiin, joten asiaan liittyy tiettyjä osia, jotka ovat vielä varsin avoimia ja vaativat tutkimista ja täsmentämistä. Yhteisössä syyllistyttyyn rikokseen pyritään vastuun kohdentamisharkinnalla löytämään sellainen tekijä ja/tai tekijät, jotka ovat vastuussa rikoksen syntymisestä. Vastuun kohden-taminen tulee tehdä tunnusmerkistö- ja tapauskohtaisesti samalla noudattaen rikoslain ylei-sen osan periaatteita ja säännöksiä. Merkittäviä vastuun kohdentamisessa huomioon otetta-via säännöksiä ovat ennen kaikkea laiminlyönnin rangaistavuuden säännös, tuottamussäännös sekä tekijäasemaan liittyvät seikat. Vastuun kohdentamisen kannalta, silloin kun arvi-oidaan rikosvastuuta laiminlyönnin perusteella, on erityistä merkitystä sillä, onko tapauk-sessa sovellettava tunnusmerkistö niin sanottu varsinainen vai epävarsinainen laiminlyöntirikos. Tutkielmassa arvioidaan vastuun kohdentamista työturvallisuusrikoksen, ympäristön turmelemisen sekä arvopaperimarkkinoita koskevan tiedottamisrikoksen näkökulmasta. Tunnusmerkistöjen erityispiirteet vaikuttavat vastuun kohdentamisharkintaan ja siten muodos-tavat myös hedelmällisen tutkimuskohteen. Työ- ja ympäristörikoksia koskevissa rikoslain luvuissa on säädetty erikseen vastuun kohdentamisesta, ja niihin liittyvät käytännön tulkintaongelmat koskevat usein organisaatiossa noudatettavia tehtävänjakoja ja alojen erityislainsäädäntöjä. Johtohenkilöihin voidaan kohdistaa vastuu niissä tapauksissa, kun rikos on syntynyt heidän vastuualueelleen kuuluvan velvollisuuden laiminlyönnin seurauksena. Tiedottamisrikoksen osalta ongelman vastuun kohdentaminen on ongelmallisempaa silloin, kun kyse on niin sanotusta varsinaisesta laiminlyöntirikoksesta. Tähän liittyen tutkimuksessa tehdään de lege ferenda lainsäädäntöehdotus, jonka avulla vastuun kohdentaminen voi-daan tehdä ilman ongelmia myös tiedottamisrikoksen osalta, ja jonka avulla säännös täyttää laillisuusperiaatteen asettamat velvoitteet