Happamat sulfaattimaat ja niistä aiheutuvan vesistökuormituksen hillitseminen Siika- ja Pyhäjoen valuma-alueella

”Happaman vesistökuormituksen ehkäisy Siikajoki-Pyhäjoki -alueella 2009–2012”-hankkeessa selvitet-tiin vuosina 2009–2012 happamuutta aiheuttavien sulfaattimaiden sijaintia ja niiden ominaisuuksia Siika-joen ja Pyhäjoen valuma-alueilla sekä testattiin eri toimenpiteiden soveltuvuutta happaman kuormituksen torjunnassa. Lisäksi arvioitiin kyseisten torjuntatoimien mahdollisuuksia sosio-ekonomiselta kannalta. Hankkeessa koottujen kartoitustulosten perusteella hienorakeisia happamia sulfaattimaita esiintyy pääasi-assa Siikajoen ja Pyhäjoen jokilaaksojen alavilla alueilla jokiuomien läheisyydessä sekä Raahen eteläpuo-lella Haapajärven tekojärven ympäristössä. Esiintymisessä voi olla kuitenkin suurta vaihtelua pienelläkin alueella. Siikajoen valuma-alueella n. 100 metrin korkeuskäyrän alapuolella n. 11 % on suuren tai kohta-laisen todennäköisyyden aluetta, Pyhäjoella 4,3 % ja näiden välialueella 3,8 %. Perinteisten happamien sulfaattimaiden lisäksi esiintyy myös karkeampia happamia hietoja ja hiekkoja. Alhaisesta rikkipitoisuu-desta huolimatta nämä aiheuttavat huomattavaa happamoitumista. Niillä on kartassa oma merkintänsä. Virtavesien vedenlaatutulosten perusteella selkeästi sulfaattimaavaikutteisia jokia hankealueella ovat Pyhäjoen sivuhaara Tähjänjoki ja Siikajoen sivuhaara Luohuanjoki. Näissä puroissa on alhaisen pH:n lisäksi havaittu korkea sähkönjohtavuus ja korkeita sulfaattipitoisuuksia. Hankeaikana pääuomissa ei kuitenkaan havaittu merkittäviä happamuuspiikkejä, vaikka eräät purot olivat lähes pysyvästi happamia. Kalaston rakenteessa tarkasteltiin erityisesti koskien paikalliskalaston, kivisimppujen ja kivennuoliaisten, esiintymistä ja kokonaissaalista. Vuoden 2006 happamoituminen vaikutti tutkimusalueen jokien kalastoon vaihtelevasti. Liminkaojalla vaikutuksia ei havaittu. Pyhäjoella ja Olkijoella kalasto kärsi, mutta palautu-minen alkoi jo vuonna 2009. Hitainta elpyminen on ollut Siikajoella sekä Piehinkijoella ja Majavaojalla. On mahdollista, että Piehinkijoesta ja Majavaojasta paikallinen koskikalasto on hävinnyt kokonaan. Hankealueen metsäalueilla tehtäviä kunnostusojituksia suunniteltaessa on tärkeää kartoittaa sulfidien esiintyminen mineraalimaassa sekä huomioida niiden esiintymissyvyys. Tämän tiedon perusteella voi-daan valita kohteille tarvittavat sulfidien hapettumisen hallintamenetelmät tai muut toimenpiteet. Mikäli turvekerroksen paksuus on vähintään 80 cm ja kunnostusojitus toteutetaan nykyisten ojitussuositusten mukaan (ojasyvyys: 80–100 cm kun turvekerroksen paksuus 30–80 cm) hapettumisriski on normaaleina vuosina pieni, mutta poikkeuksellisen kuivina kesinä pohjaveden pinta voi tilapäisesti laskea sulfidiker-rokseen. MTT Ruukin salaojamenetelmien vertailu -koekentältä saatiin alueellisesti arvokasta lisätietoa jo pitkään viljelyssä olleen happaman sulfaattimaan kuivattamisen tehostamisen seurauksista. Koejakso oli kuiten-kin lyhyt menetelmien tuomien erojen luotettavaan todentamiseen ja selkeiden happamuuden torjunnan ratkaisujen tuottamiseen. Maaperän ominaisuuksien tasaantuminen tavanomaista syvemmälle ulotetun salaojituksen jälkeen oli koejaksolla vasta alkanut, ja eri ojitusmenetelmien vaikutus maan kemiallisiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin näkyy mitatuista tuloksista todennäköisesti vasta pitemmän aikajakson tar-kastelussa. Varsinaisten ylivirtaamien aikaan kaikkien ojituslohkojen vesi oli sulfaattimaa-alueille tyypil-lisesti erittäin huonolaatuista (pH yleensä alle 4). Säätökastelun ympäristöhyödystä saatiin viitteitä vuoden 2010 syysvirtaamien aikaan, jolloin mm. säätösalaojitusalueen alumiinipitoisuudet olivat hetken 10-kertaiset säätökastelualueen tuloksiin verrattuna. Menetelmien soveltaminen alueelle ja yleensäkin maankäyttöön liittyvät ratkaisut sulfaattimailla askarrut-tavat maanomistajia. Hankkeessa tehdyssä viljelijähaastatteluissa ja maanomistajatyöryhmässä havaittiin, että maanomistajat ovat yleensä valmiita esimerkiksi säätösalaojittamaan maitaan, mutta toiminnalle halu-taan selkeä tuki yhteiskunnalta, sillä viljelyn kannalta kannattamattomat investoinnit ovat haasteellisia toteuttaa nykyisillä viljelijätuloilla