Ihmiskauppa Helsingin Sanomissa vuosina 2019 ja 2020

Ihmiskauppa on ihmisoikeuksia vakavasti rikkova ja edelleen varsin piilossa oleva rikollisuuden muoto. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa ihmiskaupasta ilmiönä ja ihmiskaupan uhreista luodaan Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019 ja 2020. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa osoitetaan, että ihmiskaupan mediakuvastot ovat toisinaan sensaatiohakuisia ja yleisiä stereotypioita uusintavia. Uhrien tarkastelu myötäilee usein ideaaliuhrin käsitettä, jonka mukaan uhrit ovat tyypillisesti heikossa asemassa olevia naisia. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomista ajanjaksolla 1.6.2019–30.6.2020. Aineisto koostuu yhteensä 37:stä uutisartikkelista. Tutkielman tieteenfilosofisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Analyysin tuloksena rakentui kolme vallitsevaa diskurssia: ihmiskauppa ongelmana, uhrien toimijuuspositiot ja ihmiskaupan mahdollistavat rakenteelliset tekijät. Tutkielman tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomissa ihmiskauppa määritellään ongelmalähtöiseksi, politisoituneeksi ja varsin sukupuolittuneeksi globalisaation myötä saapuneeksi ilmiöksi. Aineistossa ihmiskauppa nähdään monin tavoin ihmisoikeuksia loukkaavana ilmiönä. Ihmiskaupan mahdollistajana määrittyy erityisesti rakenteelliset tekijät, jotka estävät oikea-aikaisen avun saamisen. Ihmiskaupan uhrit ovat pääosin naisia tai lapsia, jotka ovat haavoittuvan asemansa vuoksi alttiita ihmiskaupalle. Uhrit määritellään helposti johdateltavissa oleviksi, naiiveiksi henkilöiksi, jotka tulevat Suomeen paremman tulevaisuuden uskossa. Ihmiskaupan uhrien marginaalista asemaa rakennetaan vastakkainasettelun keinoin suhteessa muihin. Helsingin Sanomat toisintaa tavanomaisia käsityksiä ihmiskaupasta ja sen uhreista