Elinkeinoelämän valtuuskunnan järjestöpuhe uusliberaalina diskurssina 1980-1995

Tutkielma tarkastelee Elinkeinoelämän valtuuskunnassa (EVA) käytyä diskurssia 1980-luvulta yhdeksänkymmentäluvun laman loppuun. Elinkeinoelämän valtuuskunnan arkistoja ja julkaisuja luetaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkielma analysoi aineistosta löytyviä puhetapoja ja argumentteja, ja tulkitsee niitä laajaa uusliberalismia koskevaa tutkimuskirjallisuutta vasten. Analyysin tuloksena Elinkeinoelämän valtuuskunta jäsennetään osaksi laajempaa niin sanottua uusliberaalia käännettä, jonka voidaan katsoa alkaneen länsimaissa 70-luvun talous- ja öljykriisien myötä. Arkistoanalyysi jakautuu kahdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Ensin tarkastellaan kahdeksankymmentäluvun nousukauden diskurssia, jonka jälkeen käsitellään EVAn diskurssia yhdeksänkymmentäluvun laman alusta vuosikymmenen puoliväliin. Lähestymistapa havainnollistaa katkoksia ja jatkuvuuksia, joita EVAn diskurssissa esiintyy kahdessa päinvastaisessa taloushistoriallisessa kontekstissa: kahdeksankymmentäluvun nousukaudella ja yhdeksänkymmentäluvun syvässä lamassa. Tutkielma osoittaa, että EVAn diskurssi oli tarkasteluaikana hyvin uusliberaalin ajattelutavan mukaista, vaikka suoria linkkejä maailmanlaajuisiin uusliberalismin verkostoihin ei aineistosta ilmene. EVAssa puhuttiin systemaattisesti laajemman markkinatalouden ja pienemmän hyvinvointivaltion puolesta. Argumentaatio kuitenkin myös vaihteli historiallisesta kontekstista riippuen: kahdeksankymmentäluvulla EVA korosti markkinatalouden tarjoamia mahdollisuuksia, kun taas laman myötä markkinatalous ja talouden globalisaatio nähtiin välttämättömänä ulkopuolisena voimana, jolle on antauduttava. Molempina tarkasteluajankohtina EVA suhtautui kriittisesti hyvinvointivaltioon, jonka laajenemisen sen näki uhkana yksityisen sektorin kasvulle. Laman myötä kuitenkin EVAn suunnitelmat hyvinvointivaltion kokonaisuudistuksesta saivat suuremman mittakaavan, kun julkisen talouden heikko tilanne antoi taustan määritellä koko järjestelmää uudelleen. Yhdeksänkymmentäluvulla toiseksi keskeiseksi pyrkimykseksi nousee Suomen saattaminen osaksi Euroopan unionia, mikä nähdään EVAssa myös tapana rajoittaa hyvinvointivaltion roolia. Tärkeimpänä tutkimustuloksena tutkielma asettaa EVAn ja suomalaisen liike-elämän ajattelun osaksi laajempaa uusliberaalia aaltoa, joka saavutti poliittisia voittoja seitsemänkymmentäluvulta eteenpäin. EVAn diskurssin yhdenmukaisuus laajan uusliberaalin tutkimuskirjallisuuden tulosten kanssa osoittaa, että suomalainen liike-elämä oli osaltaan mukana ylikansallisessa uusliberaalissa käänteessä. Samalla tarkentuu tältä osin myös kokonaiskäsitys Suomen yhteiskunnan uusliberalisoitumisen historiasta. Näin ollen tutkimus asettuu osaksi viime vuosikymmenenä noussutta historiantutkimuksen suuntausta, jossa Suomen talous- ja yhteiskuntahistoriaa luetaan kansallisen kerronnan sijaan osana ylikansallisia prosesseja