Opettajien kokemuksia varhaisesta puuttumisesta ammatillisessa koulutuksessa

This article explores vocational teachers’ experiences of early intervention in vocational education. Early intervention in vocational education means providing support to the student as early as possible and as openly as possible. It is a process, which starts from small observations and leads to actions, which support the student. For this research, teacher students (n=20) of the Oulu UAS (Oulu University of Applied Sciences) School of Vocational Teacher Education implemented early intervention in their own work as a vocational teacher. The teachers’ most general worry was the students’ absences. Furthermore, the teachers were worried about the students’ life management, coping or depression. The student’s need for support was estimated with the zones of subjective worry (Eriksson & Arnkil, 2007; THL, 2009b). The teachers’ first step of early intervention was to bring up their subjective worry concerning a student. The descriptions of experiences written by the teachers have been used as the research material. The zones of subjective worry was considered as a good evaluation tool in defining the need for early intervention. The level of the teacher’s own worry was a determining factor. Teachers’ experiences of bringing up their subjective worry with the student were positive yet also challenging. However, anticipation prior to the discussion helped teachers to prepare for any unexpected situations. The teachers estimated that both the teacher and the student had benefited from the discussion. The discussion situation was the first step in early intervention. After this the student’s support continued as it was agreed upon in the meeting. Early intervention should belong to the toolkit of every actor in a school.Artikkelissa käsitellään ammatillisten opettajien kokemuksia varhaisesta puuttumisesta. Varhainen puuttuminen ammatillisessa koulutuksessa tarkoittaa tuen antamista opiskelijalle mahdollisimman varhain ja mahdollisimman avoimesti. Se on prosessi, joka alkaa pienistä havainnoista ja johtaa opiskelijaa tukeviin toimenpiteisiin. Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajaksi pätevöityvät ammatillisena opettajana toimivat henkilöt (n=20) toteuttivat varhaista puuttumista omassa työssään. Opettajien yleisin huolenaihe olivat opiskelijoiden poissaolot. Lisäksi heitä huolestuttivat opiskelijoiden elämänhallinta, jaksaminen tai masentuneisuus. Opiskelijan tuen tarpeen arvioinnissa hyödynnettiin Tom Arnkilin ja Esa Erikssonin kehittämää huolen vyöhykkeistöä, joka auttoi jäsentämään omaa huolta ja arvioimaan, milloin on aika aloittaa keskustelu opiskelijan kanssa. Varhaisen puuttumisen ensimmäinen askel toteutettiin soveltaen huolen puheeksiottamisen menetelmää (Eriksson & Arnkil, 2007; THL, 2009b). Tutkimusaineistona on käytetty opettajien kirjoittamia kuvauksia kokemuksistaan. Huolen vyöhykkeistöä pidettiin hyvänä varhaisen puuttumisen tarpeen arviointivälineenä. Opettajan oman huolen määrä oli määrittävä tekijä. Kokemukset huolen puheeksiottamisen ennakointimenetelmän käytöstä olivat myönteisiä. Puheeksiottaminen koettiin haasteelliseksi, mutta ennakointi auttoi valmistautumaan yllättäviin tilanteisiin. Huolen esille ottaneet opettajat kokivat, että sekä opettaja että opiskelija olivat hyötyneet tapaamisesta. Kohtaamistilanne oli varhaisen puuttumisen ensimmäinen askel, jonka jälkeen opiskelijan tukeminen jatkui tapaamisessa sovitulla tavalla. Varhainen puuttuminen tulisi kuulua jokaiselle koulun toimijalle