Poikkeusajan maantiedettä

Sitkeä covid-19-pandemia on jättänyt jälkensä niin yhteiskuntaan, jossa elämme, kuin myös sitä käsittelevään tutkimukseen. Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa – tosin osin akateemisessakin – covid-19 on kelvannut syyksi ja motiiviksi moneen; miksi asiat on tehty miten ne nyt ovat tai miksi jotain on jätetty tekemättä. Kyseistä asiaa ei tarvitse sen kummemmin selitellä; riittää että mainitsee sanan ”covid”, tuttavallisemmin korona. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä vallitsevan pandemian merkitystä tai sen moninaisia vaikutuksia. Normaaliin, mikäli covid-19-pandemiaa edeltävää aikaa sellaisena voidaan pitää, ei ole paluuta. Tämän ei kuitenkaan tulisi olla lähtökohtaisesti negatiivinen seikka, mutta sen kääntäminen positiiviseksi vaatii parempaa ymmärrystä uusista pelisäännöistä. Koronasta on tullut kätevä syntipukki tai veruke, jonka piikkiin on voitu vyöryttää liuta muitakin aikamme ilmiöitä ja ongelmia, ja näin hakea oikeutusta toimille, jotka eivät ”normaalitilanteessa” välttämättä olisi olleet poliittisesti korrekteja tai saaneet laajaa hyväksyntää. Maailma on muuttunut, ja maantieteen tulee muuttua sen mukana. Maantieteellä tieteenalana on suunnattomasti potentiaalia tämän laajanalaisen muutoksen tulkkina.&nbsp