Lounaslautanen julkisessa ruokapalvelussa – tarjonta ja toiveet

Esitelmä perustuu Ympäristöklusteriohjelman hankkeen ” ConsEnv Kotitalouksien kulutusvalintojen ympäristövaikutukset ja niistä viestiminen ” tuloksiin. Hanke päättyi kesäkuun lopussa, esiteltiin loppuseminaarissa syyskuussa 2009 ja loppuraportoidaan vuoden 2010 alkupuoliskolla. Hankkeessa on tuotettu ympäristövaikutusarvio noin 35 erilaisesta lounaslautasesta eläinpainotteisista annoksista vegaaniannoksiin. Lounaat jakaantuivat kotona valmistettuihin, valmisruokalounaisiin ja koululounaisiin. Tässä esityksessä keskitytään julkisten ruokapalvelujen koululounaisiin, joista edellä mainitussa tutkimuksessa oli esimerkkinä yhden yläkoulun 9 erilaista lounasvaihtoehtoa. Lounasannoksissa on noudatettu kouluille annettuja tasapainoisen lounaan suosituksia: 740 kcal/yläkouluikäisen nuoren lounas; energiasta 10–20 % tulisi olla peräisin proteiineista, 25–25 % rasvoista, 50–60 % hiilihydraateista. Lounasnimikevaihtoehtoja verrattiin niiden todellisen kulutuksen mukaisesti koko koulun tasolla, jolloin esimerkiksi energian saanti vaihtelee, sen mukaan millainen menekki kullakin lounasannosnimikkeellä on. Tarkastelussa on korostettu erilaisten tuotantotapojen merkitystä lounaskoosteen ympäristövaikutuksissa. Myös kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita on verrattu keskenään. Koululounaat osoittautuivat ilmastovaikutustensa ja rehevöittävyysvaikutustensa osalta asettuvan ruoka-annosten keskimääräiselle tai hieman kevyemmälle tasolle. Esimerkkikoulun peruslounaiden ilmastovaikutus oli lounasnimikkeestä riippuen väillä 0,56 kg ja 1,94 kg CO2 ekv. / annos, ja rehevöittävyysmittarin arvot vaihtelivat välillä 0,5 g ja 2,5 g PO2 ekv / annos. Alustavien tulosten mukaan näyttää hyvin ilmeiseltä, että vuodenaikaisia sesonkeja noudatteleva ruokavalio muodostuisi ympäristön kannalta edullisimmaksi. Kuluttajien toiveet ovat kuitenkin erkaantumassa aidosta luonnonedellytyksiin linkittyvästä sesonkisuudesta. Varhaistuotteita odotetaan vuosi vuodelta aikaisemmin ja tiettyjä aikaisempia sesonkituotteita ympäri vuoden. Julkisissa ruokapalveluissa tuoreus on tärkeä kriteeri, mutta se ei linkity kotimaisten tai etenkään oman maakunnan tuotteiden ylivoimaisena hyödyntämisenä. Suomalaiselle ja monelle muullekin ruokakulttuurille perinnäinen luonnonolosuhteista ja resursseista riippuvuus ei enää realisoidu. Ympäristön kannalta suomalaisen raaka-ainetuotannon tulisi vahvistaa suomalaisen urbaanin väestön ymmärrystä ruokaraaka-ainetuotannon luonnonresurssiriippuvuudesta eikä pyrkiä kumoamaan sitä. Yhtenä mahdollisuutena julkisissa ruokapalveluissa on tarkemman raaka-ainepohjan osalta sesonkisuuntautuneen vuosittaisen ruokavalion suunnittelu. Tässä kohden tulisi nimenomaan muistaa, että ehdottomasti suurin osa ruoan ympäristövaikutuksista syntyy raaka-ainetuotannossa