Maitorotuisten sonnien energia- ja valkuaisruokinnan tarkentaminen

Tutkimusaineisto perustuu MTT:llä 2000-luvulla toteutettuihin maitorotuisten sonnien ruokintakokeisiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka perusteella voidaan arvioida ja kehittää biologisesti ja taloudellisesti tehokkaita energia- ja valkuaisruokintastrategioita maitorotuisille sonneille, jotka kasvatetaan yli 300 kg:n teuraspainoihin nurmisäilörehuun perustuvalla ruokinnalla. Koeruokinnat toteutettiin joko perinteisesti käytetyillä (rehuvilja) tai vaihtoehtoisilla (elintarviketeollisuuden sivutuotteet) väkirehuilla. Tämän artikkelin tavoitteena on edellä mainitun aineiston perusteella tarkastella Suomessa tällä hetkellä käytössä olevien energia- ja valkuaisruokintasuositusten soveltuvuutta maitorotuisten sonnien ruokintaan. Toisena tavoitteena on selvittää nurmisäilörehu-viljapohjaisilla ruokinnoilla ruokittujen sonnien fosforin saantia suhteessa nykyisiin fosforiruokintasuosituksiin. Ruokintakokeiden aikana sonnien laskennallinen energian saanti oli keskimäärin 10 % suurempi kuin mitä nykyiset ruokintasuositukset edellyttävät kokeissa toteutuneilla kasvutasoilla. Tämän tuloksen perusteella on olemassa tarve päivittää meillä nykyisin käytössä olevat kasvavien sonnien energiaruokintasuositukset. Sonnien laskennallinen ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV) saanti oli kokeiden aikana keskimäärin 38 % korkeampi nykyisiin ruokintasuosituksiin verrattuna. Todennäköisesti nykyisin Suomessa käytössä oleva OIV-PVT –järjestelmä ei ole optimaalinen valkuaisarvojärjestelmä yli puolen vuoden ikäisille kasvaville naudoille. Parempien valkuaisruokintasuositusten luomiseksi tarvitaan lisää laskelmia ja erilasten valkuaisjärjestelmien vertailua. Valkuaislisällä ei ole saavutettu merkittävää tuotosvastetta viimeaikaisissa maitorotuisten sonnien ruokintakokeissa. Näin ollen valku-aislisän antaminen yli puolen vuoden ikäiselle maitorotuiselle sonnille on tarpeetonta, kun eläimet ruokitaan hyvälaatuisella säilörehulla (D-arvo yli 65 %, rehun säilönnällinen laatu hyvä) ja viljapohjaisella väkirehulla kohtuullisin väkirehutasoin (väkirehuprosentti 25–70 %). Ruokintakokeiden perusteella tehdyt laskelmat osoittavat, että useimmissa tapauksissa yli puolen vuoden ikäiset sonnit saavat perusrehuista (nurmisäilörehu, vilja) tarpeisiinsa nähden riittävästi fosforia. Näin ollen lisäfosforin tarjoaminen kivennäisrehujen kautta ei ole tarpeen. Myös lisävalkuaisen antaminen lisää fosforin ylijäämää ruokinnassa, koska valkuaisrehujen fosforisisältö on yleensä säilörehua ja viljaa selvästi korkeampi. Vaikka fosforia yleensä tulee likaa, lihanaudan fosforin saanti kannattaa kuitenkin varmistaa laskemalla. Tätä varten osasta säilörehu- ja viljanäytteistä on hyvä analysoida myös kivennäispitoisuudet rehuanalyysin yhteydessä. Nurmien fosforipitoisuus vaihtelee jonkin verran muun muassa lannoituksen mukaan. Mitä enemmän fosforia on käytettävissä, sitä enemmän sitä päätyy kasviin. Säilörehun fosforipitoisuus vähenee kasvukauden edetessä. Lisäksi kasvilajien välillä on eroja fosforipitoisuudessa. Esimerkiksi timoteissa on muita nurmikasveja vähemmän fosforia. Myös maalaji vaikuttaa kasvien fosforipitoisuuteen. Eloperäisillä mailla kasvaneessa säilörehussa on enemmän fosforia kuin karkeilla kivennäismailla tai savi- ja hiesumailla kasvaneessa säilörehussa. Säilörehun kivennäisanalyysillä onkin tärkeä merkitys ruokinnan suunnittelussa