Lasten osallistuminen ja posthumanistinen ontologia: urittuvaa ja emergenttiä kartoittamassa

Children’s right to participate in matters concerning them is now broadly recognized. As a consequence, many projects attempting to promote children’s participation have been launched across the “Western world.” However, participation may refer to various things, ranging from an individual ability to participate to developing cultural practices. It can be considered as an emancipatory process as well as a strategy for governmentality. In this article, we engage with the recent posthumanist philosophy in order to rethink “children’s participation” as an entanglement of humans and non-humans. In particular, we analyze two cases that are situated to a Finnish elementary school context. In these analyses, we ask, “As part of what kind of assemblages does participation emerge?” Finally, we propose a non-dichotomic conceptualization of participation, analytically separating two of its tendencies: those of striating and those of emergent participation.Osallistuminen lukeutuu lapsuudentutkimuksen isoihin aiheisiin. Osallistumisella saatetaan kuitenkin tarkoittaa monia eri asioita, kuten yksilön kyvykkyyttä tai yhteisön käytänteiden muotoutumista. Se voi olla sekä emansipatorinen prosessi että itsehallinnan tuottamisen strategia. Analysoimme artikkelissamme kahta alakouluun sijoittuvaa empiiristä tapausta ja pohdimme, mitä osallistuminen voisi tarkoittaa, kun otamme huomioon posthumanistisen ontologian suhteisuuden ja verkottuneisuuden. Lopuksi avaamme kaksi näkökulmaa osallistumiseen: urittuva ja emergentti osallistuminen