Apeus välittyvänä, kuunneltuna ja koettuna: Affektiiviset kehät ja itkuvirsien tunteiden ilmeneminen arkistoäänitteillä

This article examines the emotions and affective phenomena of Karelian lament performances on archival audio recordings. Traditional Karelian laments express, create, and convey emotions. The main emotional tones are melancholic moods, longing, and sadness. While lamenting, the affective intensity of the performance increases. A lament performance creates an affective connection between the lamenter and the audience: it is said that a talented lamenter can make her audience weep with performance. This article explores the ways the affectivity of lament performances is perceived and can be interpreted from archival audio tapes. In laments, emotions appear as imitated, performed emotion emblems, and as automatic manifestations of real felt affective experiences. Both of these are genre specific, inherent features of laments and they overlap. The change from an imitated emblem to one that springs from real felt affective states reveals the change in lamenter’s emotional state. Audibly perceivable differences between these appearances are linked to the quality of the lamenter’s voice and its extremely subtle nuances. However, each lamenter has her own individual style and performing manners, which also vary according to performance situations. Thus, each interpretation needs to be considered individually. This article applies a multidisciplinary theoretical and methodological frame for analysing the varying emotional expressions and manifestations of laments and the affective phenomena that lamenting and laments create around them. Methodologically it utilizes two modes of analytical listening, auditory sound analysis and empathetic listening, where experiencing and sensing are deployed analytically. In total, the research material consists approximately of five hundred Olonets Karelian lament performances on archival audio recordings, of which some one hundred are analysed in detail. The material was recorded during 1940–2001 in ethnographic fieldwork interviews, which differ from primary ritual lamenting situations.Artikkeli syventyy itkuvirsien tunteisiin ja affektiivisuuteen. Alakuloiset tunteet ja esittäjän niihin vajoamien – apeus ja apeutuminen – ovat olennaisia itkuvirsissä. Analysoin, mitä tunne on itkuvirsien arkistoäänitteillä sekä millä tavoilla apeus ja apeutuminen ilmenevät. Lähestyn tunnetta itkijän ilmaisuna ja kokemuksena sekä tunteen ilmenemistä jäljiteltynä ja koetusta kumpuavana, jotka molemmat ovat äänellä itkemiselle ominaisia, toisiinsa limittyviä piirteitä. Itkuvirsien ympärille muodostuvia vaihtelevia affektiivisuuden ilmiöitä ja vaikutusaloja kutsun affektiivisiksi kehiksi. Analysoitavat itkuvirret on äänitetty Aunuksen Karjalassa vuosina 1940–2001. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy monialaisia näkemyksiä tunteesta, niiden kompleksisesta luonteesta ja affektiivisuudesta. Tutkimus tuo keinoja arkistoäänitteiden tunteiden analysointiin. Tutkimusmenetelmän keskiössä on kaksitasoinen analyyttinen kuunteleminen, jossa hyödynnän myös aistietnografiaa. Auditiivisessa äänen analyysissa erittelen tunteisiin ja affektiivisuuteen liittyviä äänenpiirteitä, ja empaattisessa kuuntelussa havainnoin esityksen intensiteettiä oman kuuntelukokemukseni kautta. Tutkimukseen kuuluu myös vertailukuuntelijoiden haastatteluaineisto, joka täydentää omaa kuunteluanalyysiani. Itkuvirsistä kielenulkoisella tasolla välittyvä affektiivinen teho perustuu kykyyn tunnistaa hienovaraisia tunneintensiteettiin liittyviä eroja ja muutoksia äänessä. Mikään yksittäinen tekijä ei osoita apeutumista, vaan tulkinnassa eri tekijöitä tarkastellaan kontekstiin sidoksissa olevina yhdistelminä eri analyysitasoja yhdistellen. Tulkintaan vaikuttavat kunkin itkijän henkilökotainen tyyli ja esityskohtaiset seikat. Arkistoaineistosta hahmottuu apeuden ilmenemisen kannalta kolmentyyppisiä itkuvirsiesityksiä: affektiivisia, tunnetta jäljitteleviä ja tunneilmauksettomia. Nämä asettuvat selvärajaisia luokkia paremmin jatkumoksi esitystavasta toiseen, ja siitä, mitä kaikkia erilaisia esityskäytäntöjä yhteisössä on rituaalisissa tilanteissa käytetty ja pidetty sopivanlaisina, ei ole varmuutta. Affektiivisia kehiä syntyy itkijän, itkuvirren, läsnä olevien kuulijoiden ja perinteisten myyttisten käsitysten mukaisen tuonpuoleisen kesken. Myös arkistoäänitteen itkuvirren ja kuuntelijan välille voi syntyä eräänlainen affektiivinen kehä