Tutkimuskohteena läheinen ihminen: Refleksiivisen ja dialogisen tutkimusotteen mahdollisuudet ja rajoitteet etnografisessa tutkimuksessa

Along with the so-called reflexive turn and dialogic and constructive epistemologies, reflexivity became a crucial part of the ethnographic research process. The studies that are conducted among one’s close social circles require special attention when it comes to the choices made throughout the research process and the relationship between the researcher and the informant(s). This article rests upon the life narrative interviews that the author made with her grandmother for her PhD research. In the dissertation, the starting point was that a life narrative that is about negotiation between individual experience and cultural norms and ideals, is constructed within the context of intergenerational dialogue, in which the author also participated. In the article, the author scrutinises the challenges caused by a closer relationship between the informant and their relatives, as well as the potential and risks embedded in the dialogic and reflexive approach in ethnographic research. It is argued how reflexive and dialogic epistemologies shaped the research at different phases of the process: when choosing the topic, formulating the adequate research questions, gathering the research material, analysing it, and, finally, when presenting these interpretations in a text. The author also reflects on the impact of a close relationship between the researcher and the informant in the creation of a dialogue and in the interpretations made.Niin antropologit, kansatieteilijät kuin folkloristitkin ovat kirjoittaneet tutkimuskohteen läheisyydestä, tutulla kentällä ja ”kotona” tehtävästä tutkimuksesta. Pohdinnat paikantumisesta, tutkimusetiikasta ja tutkijan roolista alkoivat niin sanotun refleksiivisen käänteen myötä 1980- ja 90-lukujen aikana. Tämä artikkeli perustuu väitöskirjalleni, jossa tarkastelin isoäitini Elsa Koskisen elämänkerrontaa. Analysoin kertomuksia paitsi suhteessa hänen elämänhistoriaansa ja kokemusten kirjoon myös kulttuurisen kontekstiin, joka kattaa laajan aikajänteen menneisyydestä nykypäivään. Lähtökohtanani oli, että neuvottelu yksilön kokemusten ja kulttuuristen normien ja ideaalien välillä rakentuu ylisukupolvisessa dialogissa, jonka toinen osapuoli itse olen. Jälkikäteen tarkasteltuna vaikuttaa kuitenkin siltä, että tutkimusasetelmastani ja tavoitteestani huolimatta onnistuin monin paikoin häivyttämään itseni, omat tavoitteeni sekä osuuteni tutkimuksessani esittämiini tulkintoihin. Pohdin artikkelissa tutkimuskohteen läheisyyden, erityisesti sukulaisuuden, mukanaan tuomia haasteita sekä dialogisen ja refleksiivisen tutkimusotteen mahdollisuuksia ja rajoituksia etnografisessa tutkimuksessa. Kysyn, miten refleksiivisyys ja dialogisuus ohjasivat tutkimustani ja toteutuivat sen eri vaiheissa: aiheen valinnassa ja kysymysten muotoutumisessa, aineistonkeruun ja haastattelun konteksteissa, tutkimuseettisissä valinnoissa sekä analyysin ja tulkintojen prosessissa, joka kulminoituu tutkimustekstin kirjoittamiseen. Pohdin myös läheisen suhteen ja sukulaisuuden vaikutusta dialogin syntymiseen ja luonteeseen sekä tehtyihin tulkintoihin. Mahdollistaako vai estääkö tutkimuskohteen läheisyys dialogisen metodologian toteutumisen tutkimuksen eri vaiheissa