Erilaista etnografiaa? : Kehitysvammaiset nuoret etnografisen kenttätyön osallistujina

Artikkelini pohjautuu vuosina 2009–2012 yläasteikäisten nuorten parissa tekemiini kenttätöihin, joiden aikana keräsin nuorten sosiaalisten suhteiden muodostumista koskevaa aineistoa heidän kolmivuotisen yläkoulupolun aikana. Kentälle lähtiessäni tutkimustani ohjaavana kysymyksenä oli, miten mahdolliset erilaisuuden kokemukset omassa sosiaalisessa ympäristössä muokkaavat nuorten keskinäistä kanssakäymistä. Yksi tutkimukseeni osallistuneista ryhmistä oli kehitysvammaisten nuorten luokka ja sen seitsemän oppilasta, joiden parissa tein etnografista kenttätyötä havainnoiden ja haastatellen. Artikkelissani pohdin kenttätyöni ja siihen liittyvän tiedon muodostumisen luonnetta tilanteessa, jossa tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttaa kehitysvammasta johtuva erityisyys. Avaan kenttätyöprosessiani ja analysoin niitä tekijöitä, joiden näen kenttätyön päätyttyä määritelleen työni sekä lähtökohtia että käytännön toteutusta ja näin vaikuttaneen tutkimusaineistoni muotoutumiseen sellaiseksi kuin se on. Näihin tekijöihin liittyvät tutkijan tiedeyhteisön traditiot, valitut näkökulmat ja metodit sekä ennen kaikkea vuorovaikutus tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien välillä. Erityiseksi tämän vuorovaikutuksen tekee kehitysvammaisten nuorten erilaiset kieli- ja vuorovaikutustaidot, joista osin seurasi tutkijan ja nuorten välisen vuorovaikutuksen epäsymmetria. Tutkimukseni on näkökulmaltaan vammaistutkimuksen ja nuorisotutkimuksen risteyksessä, minkä lisäksi tulkintoihini vaikuttavat taustani kansatieteilijänä sekä etnografisen menetelmän mahdollisuudet. Tavoitteenani on tehdä nuorten oma kokemusmaailma näkyväksi ja ymmärrettäväksi, mutta tutkijan ja tutkittavien välinen vuorovaikutus vaikuttaa myös tähän etnografiseen neuvotteluprosessiin . Yhtenä keskeisimpänä kysymyksenä tässä neuvottelussa näen sen pohtimisen, miten samanaikaisesti sekä kunnioittaa mukana olleiden nuorten yksilöllisyyttä että tarkastella heidän kokemuksiaan lähtökohtaisen eronteon eli kehitysvamman kautta. Kysymys on paitsi tutkimuseettinen, myös metodinen.Min artikel baserar sig på fältarbeten jag gjorde under åren 2009–2012 tillsammans med ungdomar i högstadieåldern. Jag studerade hur ungdomarnas sociala relationer formades under deras treåriga högstadietid. När jag inledde mitt fältarbete var min huvudsakliga fråga hur eventuella upplevelser av olikhet i den egna sociala omgivningen formar ungdomarnas umgänge med varandra. En av de grupper som deltog i min forskning var en specialklass för utvecklingsstörda, och sju av eleverna som gick i den. Med de här eleverna gjorde jag etnografiskt fältarbete både i form av deltagande observation och genom intervjuer. Fältarbetet i sig och karaktären av den information som jag fick genom det är i fokus för den här artikeln. Kommunikationen mellan forskaren och de som deltog i studien påverkas av olikheten, som var en följd av de studerades utvecklingsstörningar. Jag dekonstruerar min fältarbetesprocess genom att analysera de faktorer som jag nu i efterhand ser att definierar mitt arbete både vad gäller utgångspunkter och hur det genomfördes i praktiken. Jag studerar hur det här har påverkat mitt forskningsmaterial och gjort att det ser ut som det gör. Faktorer som studeras är forskarens vetenskapstraditioner, valda synvinklar och metoder, samt framför allt kommunikationen mellan forskaren och de som deltog i studien. Det speciella med den här kommunikationen är de utvecklingsstördas olika språk- och kommunikationsförmågor, där olikheterna mellan forskare och studiedeltagare synliggör ett asymmetriskt kommunikationsmönster. Min forskning ligger i skärningspunkten mellan handikappforskning och ungdomsforskning. Min bakgrund som etnolog påverkar mina tolkningar, liksom också möjligheterna och begränsningarna som etnografiska metoder medför. Mitt mål är att göra de ungas egen erfarenhetsvärld synlig och begriplig. Men också förutsättningen för detta, den etnografiska förhandlingsprocessen, påverkas av kommunikationen mellan forskaren och de studerade. En av de mest centrala frågorna här är hur man kan visa respekt för de enskilda unga och samtidigt studera deras upplevelser ur ett olikhetsperspektiv, det vill säga, utgående från deras utvecklingsstörning. Enligt mig är frågan både forskningsetiskt och metodologiskt intressant