Henkistynyt liha: Sitoutuneiden harjoittajien kokemuksia astangajoogasta

Kuvaan artikkelissa sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia ruumiinfenomenologisesta näkökulmasta narratiivisen analyysin menetelmällä. Ruumiillistunut kokemus on linssi, jonka läpi tarkastelen haastateltujen kuvauksia harjoituskokemuksestaan. Hahmotan modernin astangajoogaharjoituksen osana postsekulaaria henkisyyden maisemaa. Postsekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Erittelen narratiivisella analyysilla sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Analyysin tuloksena on tutkivan subjektin synteesi siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Harjoituskokemuksen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat kurinalaisuuden, keskittymisen ja kehotietoisuuden käsitteet. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksistenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen transformatiivisiin, kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus saa aiheuttaa muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen