Kuitua hajottavien entsyymien vaikutus nurmirehun säilyvyyteen ja syöntiin sekä sulavuuteen lampaalla

Two experiments were carried out to study the effects of cell wall degrading enzymes as silage additive. A primary growth of timothy was cut with a mower and picked up with a precision-chop forage harvester in Exp. I (early cut), and harvested as direct-cut with a precision-chop harvester in Exp. II (late cut). The additive treatments were in Exp. I: 1) unwilted formic acid (FA) applied as AIV II (4.5 l/t), 2) wilted untreated, 3) wilted FA (4 l/t), 4) wilted enzyme A (glucose oxidase (GO) + hemicellulase (HC) 150 ml/t + cellulase (C) 200 ml/t), 5) wilted enzyme B (HC 150 ml/t + C 200 ml/t); and in Exp. II: 1) untreated, 2) FA (4 l/t), 3) E200 (C 200 ml/t + GO), 4) E400 (C 400 ml/t + GO), 5) E800 (C 800 ml/t + GO). The rate of application of GO was 50 000 IU/t. The silages were ensiled in pilot scale silos (3 m3) and the voluntary intake and digestibility in sheep were determined in two experiments designed as a 5 x 5 Latin square. The use of enzymes decreased the fibre content of silages, mainly the cellulose fraction, as compared with FA and untreated silages. Enzyme silages were well preserved with a low pH (3.93—4.15), moderate ammonia N (72—119 g/kg total N) and no butyric acid. As compared with untreated silages (mean pH 4.6, ammonia N 131) the preservation was improved. The FA silages were also well preserved (pH 4.0, ammonia N 57) with more restricted fermentation than enzyme silages. FA and especially higher levels of enzymes increased the amount of effluent. In Exp. I, the digestibilities of dry matter (DM), organic matter (OM) and crude fibre were not significantly (P>0.05) affected by the silage treatment. In Exp. II, the digestibility of DM and OM decreased linearly (PKahdessa kokeessa tutkittiin kasvin soluseinämiä hajottavien entsyymien käyttöä nurmirehun säilöntäaineena. Kokeessa I timoteinurmen ensimmäinen sato niitettiin aikaisella kasvuasteella ja korjattiin tarkkuussilppurilla. Kokeessa II korjuu tehtiin myöhäisellä kasvuasteella suoraan tarkkuussilppurilla. Säilöntäainekäsittelyt olivat kokeessa I: 1) muurahaishappo (MH) AIV-2 liuoksena 4.5 l/t, 2) painorehu (ei käsittelyä), 3) MH 4 l/t, 4) entsyymi A (glukoosioksidaasi (GO) + hemisellulaasi (HS) 150 ml/t + sellulaasi (S) 200 ml/t), 5) entsyymi B (HS 150 ml/t + S 200 ml/t). Rehu 1 korjattiin tuoreena ja rehut 2—5 esikuivattuna. Kokeen II käsittelyt olivat: 1) painorehu, 2) MH 4 l/t, 3) E200 (S 200 ml/t + GO), 4) E400 (S 400ml/t + GO), 5) E800 (S 800 ml/t + GO). GO:n annostus oli 50 000 IU/ml. Rehut tehtiin 3 m3:n pilotsiiloihin. Vapaaehtoinen syönti ja sulavuus määritettiin lampailla kahdessa 5x5 latinalaisen neliön mukaisessa kokeessa. Entsyymien käyttö alensi säilörehun kuitupitoisuutta MH- ja painorehuun verrattuna. Entsyymirehujen säilönnällinen laatu oli hyvä pH:n vaihdellessa 3.93 ja 4.15 välillä sekä ammoniakkitypen 72—119 g/kg kok. N. Rehuissa ei ollut voihappoa. Painorehujen laatu oli selvästi entsyymirehuja heikompi (pH 4.6, ammoniakkityppi 133 g/kg kok. N). MH-rehut olivat hyvin säilyneitä fermentaation ollessa selvästi vähäisempää kuin entsyymirehuissa. Sekä MH että korkeimmat entsyymimäärät lisäsivät puristenesteen muodostumista. Kokeessa I säilöntäaineet eivät vaikuttaneet (P>0.05) kuiva-aineen (KA), orgaanisen aineen (OA) tai raakakuidun sulavuuteen. Kokeessa II entsyymien annostustason nosto huononsi lineaarisesti (