Panssarintorjuntataistelu - haaste 1990-luvun maavoimille

Artikkelin alussa todetaan, että "Panssarintorjuntataistelu on ajallisesti ja paikallisesti rajoitettu taistelutapahtuma, johon ainakin toisella osapuolella välittömästi osallistuu panssaroituja taisteluajoneuvoja. Tässä kirjoituksessa rajoitutaan taisteluajatuksellemme tavanomaisempaan taisteluun, jossa vastustajan joukko muodostuu panssari- ja panssarijalkaväkiyksiköistä ja oma joukkomme pääosin panssaroimattomista yksiköistä." Kirjoittajan mukaan taktinen taso on riittävä edellä todetulle klassiselle taistelulle. "Tarkastelutapa ei kuitenkaan ole todenmukainen, sillä klassisten panssarintorjunta-aseiden rinnalle - jopa ohikin - ovat astumassa ilma-alukset ja epäsuora tuli. Panssarintorjunnan pahimmiksi vihollisiksi ovat nousseet ilma-alukset, kevyesti panssaroidut vaunut ja erityisesti Neuvostoliitossa epäsuora tuli. Kun vielä lisätään johtamistoimintojen merkitys, on ilmeistä, että tarkastelua on laajennettava operatiiviselle ja ilmatuen yhteistoimintatasolle." Artikkeli perustuu kirjoittajan mukaan länsimaisten järjestelmien ominaisuuksiin ja käyttötapoihin, "koska niistä on saatavissa ennakoivaa tietoa". Lisäksi oletuksena on, että "vastustaja käyttää meitä vastaan vain tavanomaista aseistusta ja normaalikokoonpanoisia joukkoja". Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan hyökkäyksen operatiivis-taktisia perusteita ja seuraavassa luvussa panssarivaunujen ominaisuuksia sekä käyttötapoja. Tämän jälkeen käsitellään välitöntä panssarintorjuntaa, panssarimiinoja, sinkoaseita, ohjuksia ja epäsuoran tulen käyttöä. Viimeisessä luvussa tarkastellaan operatiivis-taktisia keinoja, kuten muun muassa taistelua vihollisen selustassa ja puolustusasemassa sekä johtamista.ISBN: 951-99871-3-