Sykevälivaihtelu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriössä

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) on yksi yleisimmistä lasten psykiatrisista häiriöistä, joka voi aiheuttaa huomattavia vaikeuksia niin akateemisen, sosiaalisen kuin myös psyykkisen toimintakyvyn ja terveyden kannalta. ADHD:n ilmeneminen on monimuotoista, ja häiriöstä voidaankin erottaa kolme esiintymismuotoa, jotka ovat pääasiassa yliaktiivis-impulsiivinen, pääasiassa tarkkaamaton ja yhdistynyt muoto. Myös häiriön taustan ja etiologian on päätelty olevan monisyinen. Häiriöön tiedetään liittyvän aivojen toiminnallisia ja rakenteellisia poikkeavuuksia sekä mahdollisia autonomisen hermoston säätelyn häiriöitä. Heterogeenisen taustan ja ilmenemisen vuoksi yhtä yhtenäistä teoriaa ei ole pystytty muodostamaan ADHD:n selittämiseksi ja ymmärtämiseksi. Yksittäisiin ADHD:n ydinvaikeuksiin keskittyvien teorioiden sijaan itsesäätelyn ongelmien voidaan nähdä vaikuttavan näiden kaikkien vaikeuksien taustalla. Tähän perustuen itsesäätelyn puutteiden on ehdotettu olevan yhtenäinen ADHD-oireiden taustalla oleva ongelma. Itsesäätelyn objektiivinen mittaaminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi, joten enenevissä määrin tutkimuksissa on hyödynnetty psykofysiologisia mittausmenetelmiä, kuten sykevälivaihtelua. Sykevälivaihtelun on havaittu heijastavan autonomisen hermoston toimintoja, minkä puolestaan on nähty olevan yhteydessä itsesäätelykykyyn. Sykevälivaihtelua mittaamalla voidaan siis saada tietoa niin ADHD:hen liittyvistä mahdollisista hermoston toiminnan poikkeavuuksista kuin myös itsesäätelyvaikeuksista. Aiemmat tutkimustulokset sykevälivaihtelun perustasosta ja muutoksista tarkkaavuutta kuormittavan tehtävän aikana ADHD:ssä ovat olleet ristiriitaisia, minkä vuoksi aihetta on mielekästä tutkia lisää. Lisäksi ADHD:n esiintymismuotojen välisiä mahdollisia eroja sykevälivaihtelussa ja ADHD-oireiden määrän yhteyttä sykevälivaihteluun on tutkittu vasta hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko ADHD-lasten ja tavanomaisesti kehittyneiden lasten sykevälivaihtelut toisistaan perustasolla tai reaktiona itsesäätelyä vaativaan tehtävään. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella sykevälivaihtelun perustason ja reaktiivisuuden eroavuuksia ADHD:n esiintymismuotojen välillä ja yhteyksiä ADHD-oireisiin. Tutkimukseen osallistui 34 lasta, joilla oli ammattilaisen toteamia tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksia sekä 22 tavanomaisesti kehittynyttä lasta. Kumpikin ryhmistä teki kaksi tietokoneavusteista tehtävää, joiden aikana mitattiin sykevälivaihtelua. Lisäksi niiden lasten, joilla oli tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksia, opettajat ja vanhemmat täyttivät kyselylomakkeet, joilla arvioitiin ADHD-oireiden esiintymismuotoa ja määrää. Kyselyvastausten perusteella ADHD-oireiset lapset jaettiin diagnoosikriteerien mukaisesti katkaisurajat ylittäviin esiintymismuotojen mukaisiin ryhmiin. Vertailtaessa niitä lapsia, joilla oli tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksia tavanomaisesti kehittyneisiin lapsiin, ei havaittu eroavuuksia sykevälivaihtelussa perustasolla eikä reaktiona itsesäätelytehtävään. Kummassakin ryhmässä osalla lapsista sykevälivaihtelu vaimeni ja osalla voimistui suhteessa perustasoon reaktiona itsesäätelytehtävään. Myöskään ADHD:n esiintymismuotojen mukaan jaettujen ryhmien välillä ei havaittu eroavuuksia sykevälivaihtelussa perustasolla eikä reaktiona itsesäätelytehtävään. Sykevälivaihtelun perustaso oli kuitenkin yhteydessä opettajien arvioimiin yhdistyneisiin ja yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireisiin siten, että mitä korkeampi oli lapsen sykevälivaihtelun perustaso, sitä enemmän oli oireita opettajien arvioimina. Lisäksi havaittiin tilastollisesti melkein merkitsevä yhteys sykevälivaihtelun perustason ja opettajien arvioimien tarkkaamattomuusoireiden välillä. Tämän tutkimuksen perusteella saatiin lisää tietoa sykevälivaihtelun perustasosta ja reaktiivisuudesta ADHD:ssä. Vaikka sykevälivaihtelu ei tämän tutkimuksen perusteella erottelisi ADHD-lapsia tavanomaisesti kehittyneistä lapsista tai ADHD:n esiintymismuotoja toisistaan, tulokset viittaavat siihen, että sykevälivaihtelun perustaso olisi voimakkaammin yhteydessä tiettyihin ADHD:n ydinoireisiin, kuten yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireisiin. Tutkimuksen tulokset viittaavat mahdollisesti yleisesti matalan vireystilan olevan yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireiden taustalla. Koska tutkimuksen otoskoko oli pieni, tuloksia voidaan pitää vain suuntaa-antavina. Aihetta olisi syytä tutkia vielä lisää häiriön monimuotoisen taustan ja ilmenemisen selvittämiseksi