Yksityisyyden suoja suomalaisessa lainsäädännössä salakatselun ja -kuuntelun kiellon näkökulmasta - kehitys 1970-luvulta 2000-luvulle

Oikeutta yksityisyyteen pidetään nyky-yhteiskunnassa perustavanlaatuisena oikeutena. Historiallisesti oikeus yksityisyyteen on kuitenkin nykymääritelmässään varsin tuore oikeus, eikä aikojen saatossa yksityisyyttä tiiviissä yhteisöissä katsottu olleen juuri ollenkaan, vaikka yksityisyyden eräänlainen esiaste olikin havaittavissa. Tutkimuksessani tutkinkin yksityisyyden suojan kehittymistä suomalaisessa lainsäädännössä salakatselun ja -kuuntelun kiellon kautta aikahaitarilla 1970-luvulta 2000-luvulle. Jotta kehitykseen johtaneita syitä kykenee ymmärtämään syvällisemmin, esittelen myös yksityisyyden suojan historiaa kotirauharikoksen kriminalisoinnin kautta aina antiikista 1970-luvulle. Tutkimuksessa käyttämäni metodi on oikeushistoriallinen. Oikeushistoriallisen metodin ytimessä on täten oikeudellisen muutoksen kuvaaminen ja analysointi, sekä perustavanlaatuinen muutokseen johtaneiden syiden löytäminen ja analysointi. Tutkimuksessa keskityn tutkimaan lainsäädännön muutosta Suomessa, mutta tutkielmaani sisältyy myös kansainvälisten verrokkien, kuten angloamerikkalaisen ja ruotsalaisen oikeuden, sekä ihmisoikeussääntelyn avulla tapahtunutta oikeusvertailua, ja näiden verrokkien mahdollisten vaikutusten analysointia suomalaiseen oikeustodellisuuteen. Tutkimuksessa käyttämäni lähdemateriaali perustuu historialliseen lähdekirjallisuuteen, tutkimuskirjallisuuteen, lain esitöihin ja muihin virallislähteisiin sekä oikeustapauksiin. Tutkimuksessa olen tullut siihen johtopäätökseen, että yksityisyyden suoja ja sen asema suojeltavana oikeushyvänä on 1970-luvulta 2000-luvulle koko ajan vahvistunut. Kysymys yksityisyyden suojasta kriminalisointien suhteen on konkretisoitunut oikeustieteessä erinäisten yhteiskunnallisten muutosten seurauksena, joista yksi suurimmista on 1970-luvulla vahvistunut ja 1990-luvulla edelleen jatkunut tekninen kehitys. Tämä kehitys ja sen tuottamat uudet laitteet ovatkin helpottaneet yksityisyyden alueelle tunkeutumista uudella tavalla, ja kehitys haastoikin lainsäätäjän pohtimaan yksityisyyden suojan alaa uudesta näkökulmasta. Tosin aikahaitarilla on tehty lainsäädäntötoimin myös heikennyksiä yksityisyyden suojaan, ja esimerkiksi poliisin toimivaltuuksien lisääminen ja avoimen kameravalvonnan salliminen ovat olleet keinoja, joilla yksityisyyden suojan tosiasiallista alaa on kavennettu. Rajoituksista huolimatta kokoava johtopäätelmäni on, että yksityisyyden suoja on kuitenkin pääsääntöisesti kyseisellä aikahaitarilla vahvistunut. Lisäksi yksityisyyden ilmaantuminen nykymääritelmässään suomalaiseen lainsäädäntöön voidaan paikantaa 1990- ja 2000-lukujen taitteeseen perustuen ihmisoikeussääntelyn vaikutukseen ja salakatselu- ja kuuntelukriminalisointien uudistamiseen lainsäädännössä