Merten muovijätteen fysiologiset vaikutukset eläimiin

The physiological impacts of plastic waste on marine animals. Abstract. Muovijätteen määrä merissä kasvaa vuosittain ja niiden mahdollisia haittavaikutuksia tutkitaan yhä enemmän. Luonnossa muovit eivät hajoa, mutta ne usein haurastuvat pienemmiksi partikkeleiksi. Mikromuoveja muodostuu suurempien muovikappaleiden hajotessa, kun auringon ultraviolettisäteily haurastuttaa muovien rakenteita. Hajoamista edesauttaa vesien virtaukset, aallot ja tuuli. Mikromuoveiksi määritellään alle 5 millimetrin mittaiset muovikappaleet ja alle 100 nanometrin mittaiset muovihiukkaset luokitellaan nanomuoveiksi. Melkein jokaisen eläinlajin elimistöstä on löytynyt muovikappaleita. Muovia voi päätyä elimistöön ravinnon kylkiäisenä, suoraan nieltynä, tai veden mukana kidusten kautta. Isommat muoviroskat, kuten ajoverkot ja kalastussiimat, voivat takertua merinisäkkäiden, merikilpikonnien ja merilintujen ympärille. Pahimmillaan takertuminen voi johtaa eläimen hukkumiseen tai vammautumiseen, kuten raajojen amputaatioon, jos verkot tai siimat puristuvat raajojen ympärille aiheuttaen verenkiertohäiriöitä tai syviä haavoja, jotka voivat aiheuttaa tulehduksia. Muoviroska voi tukkia eläinten mahalaukun tai suoliston, jolloin ravinnon saanti vaikeutuu tai estyy. Myös pienemmät muovikappaleet voivat aiheuttaa tukkeutumisen, sillä pienet partikkelit eivät välttämättä poistu suolistosta vaan kerääntyvät sinne hiljalleen. Tästä voi seurata nälkiintymistä tai kuolema. Suolistossa muovikappaleet voivat myös aiheuttaa perforaatioita eli reikiä suolien seinämiin. Nanomuovit voivat kokonsa puolesta läpäistä epiteelikudoksen ja kulkeutua verenkierron mukana kudoksiin ja elimiin. Muovien mukana voi mahdollisesti kulkeutua ftalaatteja ja pysyviä orgaanisia yhdisteitä eli POP-yhdisteitä. Ftalaatteja käytetään muoviteollisuudessa pehmittiminä ja mahdollisten terveyshaittojen takia yhdisteiden käyttöä on säädelty EU-tasolla. Altistumisen epäillään voivan häiritsevät hormonitoimintaa. POP-yhdisteistä tunnetuimpia ovat diklooridifenyylitrikloorietaani eli DDT ja polyklooratut bifenyylit eli PCB-yhdisteet, jotka voivat akkumuloitua kudoksissa ja rikastua myös ravintoketjussa. Sekä ftalaatteja että POP-yhdisteitä on löydetty eläinten kudoksista, ja joidenkin lajien kohdalla nielty muovi korreloi kudoksista havaittujen yhdisteiden pitoisuuden kanssa. Muovien ja niiden kuljettamien yhdisteiden vaikutukset saattavat olla lajikohtaisia. Isot merieläimet, kuten valaat, hylkeet, merikilpikonnat ja merilinnut, voivat olla alttiimpia isompien muoviroskien haitoille, mutta selviävät mikromuoveista pienien kappaleiden poistuessa luonnollisesti elimistöstä. Pienemmät lajit sen sijaan voivat kärsiä herkemmin mikromuovien kertymisestä elimistöön. Jotkin lajit saattavat olla toisia herkempiä myrkyllisille yhdisteille, joita muovit saattavat kuljettaa. Muovien ja niiden mukana mahdollisesti kulkeutuvien yhdisteiden vaikutukset tunnetaan vielä huonosti. Muovien mahdollisista haitoista ilmestyy uusia tutkimuksia joka vuosi ja myös tutkimusmenetelmiä kehitetään, jotta mikromuovien ja mahdollisten yhdisteiden vaikutuksista tiedettäisiin paremmin