Hyvinvointi ja kansalaisuus neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa 1991-2019

The aim of this doctoral thesis is to examine how the four biggest parties in Finland define their opinion on welfare, citizenship, children, young people, and the elderly in their parliamentary election programs. The dissertation brings about new information concerning how the political parties define welfare and citizenship among their parliamentary election programs. In addition, the thesis sheds light on how welfare, citizenship and the different age groups are being politicised in the context of parliamentary elections. The material of the thesis consists of the programs written for parliamentary elections by the four biggest parties in Finland between 1991—2019. These four parties have gained the most votes in the parliamentary elections during the 2010s (Finnish parliamentary elections in 2011, 2015 and 2019): The Centre Party, The Finns Party, The National Coalition Party and The Social Democratic Party of Finland. The research method used in this thesis is critical discourse analysis. The dissertation focuses on three questions: 1. How do the political parties define welfare responsibility within the debate on social policy in Finland? 2. How are the needs and abilities of the citizens being described in the framework of the welfare state debate? 3. What are the roles of children, young people and the elderly, and what kind of policy making is being pursued with them? The study shows that the parties clearly place the responsibility of people’s welfare in Finland on the state and on public welfare services. All four parties strongly underscore the notion of public welfare services being citizens’ universal rights in Finland. They also stress the role of the government in what comes to ensuring the welfare of its citizens. This is evident in both the discourse on welfare state citizenship and in how the different age groups are discussed. On the one hand, children and the elderly are being defined as passive targets of public welfare services, measures and protection, but on the other hand also as active agents, although only within the sector of public services in a very time-limited scale. Young people were mostly defined through worries and risks in the parliamentary election programs. It seems that separate, self-evident discursive practises have evolved within the parliamentary election programs, through which it is possible to talk about welfare and citizenship: the discourse takes place mainly in the framework of public welfare services. The programs’ talk about welfare and citizenship is narrow: the discussion stems from the points of view of the public welfare service system and the economy.Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten Suomen neljä suurinta puoluetta määrittelevät eduskuntavaaliohjelmiensa kautta kantansa hyvinvointiin, kansalaisuuteen sekä lapsiin, vanhuksiin ja nuoriin. Lisäksi tutkimus valottaa sitä, miten hyvinvointi, kansalaisuus ja eri kansalaisryhmät on valjastettu poliittiseen käyttöön eduskuntavaalikontekstissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 2010-luvun eduskuntavaaleissa (2011, 2015 ja 2019) neljän suurimman joukkoon sijoittuneiden puolueiden eduskuntavaaliohjelmista vaalivuosilta 1991–2019. Tarkasteltavana ovat (aakkosjärjestyksessä) Kansallinen Kokoomus r.p.:n, Perussuomalaiset r.p.:n, Suomen Keskusta r.p.:n ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n eduskuntavaaliohjelmat. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysiä. Väitöstutkimuskokonaisuus käsittelee kolmea tutkimuskysymystä: 1. Miten puolueet määrittelevät hyvinvointivastuuta suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa? 2. Miten kansalaisten tarpeita ja kykyjä luonnehditaan hyvinvointivaltiosta käytävän kamppailun viitekehyksessä? 3. Minkälaisina toimijoina lapset, nuoret ja vanhukset nähdään ja minkälaista politiikkaa niiden välityksellä tehdään? Väitöstutkimuksen perusteella puolueet määrittävät eduskuntavaaliohjelmissaan hyvinvointivastuun selkeästi hyvinvointivaltion rakenteiden ja palvelujärjestelmän varaan. Kaikki neljä puoluetta korostavat eduskuntavaaliohjelmissaan kansalaisten oikeutta julkisrahoitteisiin hyvinvointipalveluihin sekä korostavat julkisen vallan roolia kansalaisten hyvinvoinnin takaajana. Eduskuntavaaliohjelmissa näyttää muodostuneen omat, itsestään selvät, diskursiiviset käytäntönsä, joiden varassa hyvinvoinnista ja kansalaisuudesta voidaan puhua: puhe tapahtuu pääosin palvelujärjestelmän viitekehyksessä. Lisäksi puolueet puhuvat hyvinvointivaltiosta ja -yhteiskunnasta määrittelemättä näitä käsitteitä. Valtio- ja yhteiskuntapuhe ei kiinnity esimerkiksi lainsäädännön määrittelyjä noudattaen eri yhteiskunnan sektoreihin. Vaaliohjelmien puhe hyvinvoinnista ja kansalaisuudesta on kapeaa: keskustelua käydään palvelujärjestelmän ja talouden näkökulmista. Tästä aiheutuu se, että merkittävä joukko muita näkökulmia hyvinvointiin ja kansalaisuuteen jää keskustelun ulkopuolelle. Esimerkiksi terveyden edistäminen, kansalaisten osallisuus tai ihmisten vastuu omasta hyvinvoinnistaan ei ole keskustelun keskiössä. Määrittelemätön puhe valtiosta ja yhteiskunnasta hämärtää yhteiskuntapolitiikan taustalla olevien puolueiden käsityksiä hyvinvointipalvelujärjestelmästä