MagiBand : vuorovaikutteisen teknologian mahdollisuuksia live-esityksissä

Teknologia ja digitalisaatio ovat tuoneet mukanaan sellaisia hyötyjä, että elämää ilman niitä olisi miltei mahdotonta kuvitella. Ne onkin otettu laajasti käyttöön kaikilla ihmisen elämän osa-alueilla: työnteossa, vapaa-ajalla, ja palveluissa. Ihmisten nykyisen kiireisen elämäntyylin mukana vaatimukset vapaa-ajan laadulle kasvavat, jolloin halutaan esimerkiksi palautua, rentoutua ja kokea elämyksiä. Live-esitykset ovatkin yksi elämysten tuottamisen tunnetuimmista muodoista, vaikkakaan ne eivät enää vedä yleisöä kuten ennen tai ainakaan osa nuorista ei tunnu enää löytävän elävän taiteen pariin. Muutokset ympäröivän yhteiskunnan asenteissa ovat antaneet aihetta tälle tutkielmalle, joka yrittää tarjota ratkaisun mahdollistamalla yleisön osallistumisen, esiintyjän ja yleisön kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen, ja digitaalisen identiteetin jakamisen uuden vuorovaikutteisen konseptin avulla. Tutkielman osana kehitettiin MagiBand-konsepti, jossa kuvataan puettavan liikeohjaimen ominaisuuksia. Tutkielman tavoitteena oli ottaa selvää vuorovaikutteista konseptia hyödyntäville ja tuottaville asiantuntijoille muodostuneita mielipiteitä, havaintoja ja asenteita. Haastattelulla hankitun tutkimusaineiston perusteella konseptin järjestelmä arvioitiin hyvin innovatiiviseksi, ja että se mahdollisesti toisi mahdollisesti live-esityksiin lisäarvoa. Ensisijaiset esiintyjät arvioivat hyödyntävänsä konseptin järjestelemää vain melko todennäköisesti, mutta yleisöksi konseptia hyödyntävään esitykseen mentäisiin kuitenkin hyvin todennäköisesti. Vuorovaikutteinen järjestelmä nähtiin vetoavana teknologiana, jolla saattaisi pystyä houkuttelemaan uutta yleisöä kokemaan taidetta. Esiintyjänä roolissa heittäytyminen tuntemattomaan ennalta-arvaamattoman yleisön eteen ja se, että teknillisyys saattaisi viedä liikaa huomiota itse teokselta, koettiin haasteena. Osin myös yleisön osallistumista pidettiin negatiivisena esimerkiksi ensisijaisen esiintyjän kokeman arvostuksen vähenemisen, ja oman taiteellisen ilmaisun esilletuomisen ja tunnistettavuuden vaarantumisen takia.Technology and digitization have brought benefits that life without them would be almost impossible to imagine. They have been widely adopted in all aspects of human life: at work, in leisure, and in services. With people's current busy lifestyle, the demands on the quality of their leisure time are growing, which means that they want to recover, relax and have experiences. Live performances are one of the best-known forms of producing experiences, although they no longer seem to attract the audience as they used to, or at least some young people no longer seem to find living art. These changes in the attitudes of the surrounding society have given subject to this study, which seeks to provide a solution by enabling audience participation, two-way interaction between performer and audience, and the sharing of digital identity through a new interactive concept. As part of the study, wearable motion controller – the MagiBand concept was developed. The aim of the study was to find out the opinions, observations and attitudes formed by experts who would use and produce the concept. The research material obtained through the interview showed that interviewees had a fairly neutral initial reaction of the consept, it was seen as very innovative, and that it could possibly be something that would add value to the live performances. The primary performers and the interviewee in the supporting role of the performance estimate that they are only quite likely to use the concept, but the interviewees would very likely participate in the performance as an audience. The interactive system was seen as an appealing technology that might be able to attract new audiences to experience art. As a performer, throwing oneself in front of an unknown, unpredictable audience and the fact that technology might take too much attention away from the work itself was perceived as a challenge. Audience participation was also seen as negative due to the decline in appreciation experienced by the primary performer, and one’s own artistic expression and recognizability was perceived to be compromised