Välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa? Euroopan ihmisoikeussopimus ja poliittisen sananvapauden rajoittamisen legitimiteetti

Tutkielma käsittelee poliittisen sananvapauden rajoittamista koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tavoitteena on selvittää, millaista yhteiskuntateoreettista taustaa vasten ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset sananvapauden rajoitusten hyväksyttävyydestä voidaan parhaiten oikeuttaa. Tutkielmassa pyritään ottamaan kantaa siihen, mitä sisältöä ihmisoikeustuomioistuimen viittaamalla demokraattisen yhteiskunnan käsitteellä on, kun yleisen edun kannalta merkittäviä aiheita koskevan keskustelun rajoittaminen katsotaan välttämättömäksi tällaisessa yhteiskunnassa. Metodologialtaan tutkielma on yhdistelmä filosofisesti suuntautunutta deskriptiivistä oikeus- ja yhteiskuntateoriaa sekä oikeusrealistista lainoppia. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat analyyttisessä filosofiassa. Ensin tutkielmassa tarkastellaan Ludwig Wittgensteinin filosofian implikaatioita ihmisoikeuksien tutkimiselle. Tämän jälkeen arvioidaan keskustelua demokraattisesta oikeusvaltiosta ja sananvapauden rajoitusten oikeutettavuudesta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen yleisiä oppeja selvitetään tutkielman kysymyksenasettelulle keskeisen harkintamarginaalidoktriinin ja evolutiivisen tulkinnan osalta. Tätä teoriataustaa vasten tutkitaan itsenäisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sananvapautta suojaavaa 10 artiklaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Ratkaisukäytännön analyyttinen tarkastelu paljastaa huomattavaa epäjohdonmukaisuutta usean keskeiseksi muodostuneen arviointikriteerin soveltamisen osalta. Ihmisoikeustuomioistuin sallii sananvapauden rajoituksia niissä tilanteissa, joissa sopimusvaltio onnistuu perustelemaan, että rajoituksella ohjataan yhteiskuntaa ihmisoikeustuomioistuimen hyväksymään suuntaan. Näin on silloin, jos rajoitukset kohdistuvat suvaitsemattomina tai taantumuksellisena pidettyihin näkemyksiin. Jos taas vastaavissa tilanteissa pyritään rajoittamaan sananvapautta sopimattomina pidettyjen moraalikäsitysten suojelemiseksi, eivät rajoitukset ole ihmisoikeussopimuksen sallimia. Näin Euroopan ihmisoikeussopimus sallii sopimusvaltioille demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen legitimoivaan vapaaseen mielipiteen- ja tahdonmuodostusprosessiin sekaantumisen valikoivasti silloin, jos on olemassa riski tämän prosessin lopputulosten epähaluttavuudesta suhteessa tuomioistuimen käsitykseen ihmisoikeussopimuksen muodostaman kokonaisuuden taustalla olevista arvoista. Edes tällaista riskiä ei edellytetä, jos tuomioistuin katsoo ilmaistujen näkemysten olevan sisältönsä puolesta tarpeeksi hyväksymättömiä. Yhteiskuntateorian näkökulmasta tällainen käsitys sananvapaudesta on parhaiten oikeutettavissa järjestelmässä, jossa demokratialla on vain välinearvoa sellaisten olosuhteiden saavuttamiseen, jotka ovat haluttavia suhteessa johonkin kansanvaltaisuudesta irralliseen objektiivisena pidettyyn moraalikäsitykseen