Haluamattaan lapseton

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata naisten tahattomaan lapsettomuuteen liittyviä kokemuksia. Tutkielmani tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä tahattomasta lapsettomuudesta tunnekokemuksena. Tavoitteena oli lisäksi selvittää millaista henkistä tukea lapsettomat naiset ovat saaneet lapsettomuuskriisin aikana. Tahaton lapsettomuus on yleistynyt viime vuosikymmenien aikana 20–50-vuotiaiden keskuudessa. Joka viides nainen kokee lapsettomuutta jossain elämänsä vaiheessa. Opinnäytetyö käsittelee lapsettomuutta, lapsettomuushoitoja, lapsettomuuden kriisiä ja siihen liittyviä tunnekokemuksia naisen näkökulmasta kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen aineistoksi valitsin 11 tieteellistä tutkimusta ennalta määriteltyjen sisäänottokriteerien perusteella. Analyysimenetelmänä käytin induktiivista sisällönanalyysiä ja teemoittelua etsien vastauksia tutkimuskysymyksiini. Tulosten mukaan tahaton lapsettomuus näyttäytyi naisilla moninaisina tunnekokemuksina sekä tunteiden vuoristoratana. Tahattoman lapsettomuuden tunnekokemukset jakaantuivat negatiivisiin tunteisiin, naiseuden ja toiseuden kokemuksiin sekä sosiaalisiin suhteisiin. Lapsettomuus koettiin pitkäkestoisina surun ja pettymyksen tunteina. Naiseuteen liittyvät tunteet olivat vajavaisuuden ja epäonnistumisen tunteita sekä muutoksia identiteetissä. Sosiaaliset tilanteet saivat aikaan ulkopuolisuuden kokemuksia sekä eristäytymisen tarvetta. Parisuhteessa lapsettomuus koettiin kuormittavana, mutta myös vahvistavana tekijänä. Lapsettomuushoidot aiheuttivat naisille tunteiden vuoristoradan toivosta toivottomuuteen. Tärkeimmäksi henkisen tuen lähteeksi nousi puolison tuki, vertaistuki ja ammattilaisilta saatu tuki. Moni lapseton nainen kuitenkin kaipasi enemmän henkistä tukea ja tuen huomioimista lapsettomuuskokemuksen aikana. Opinnäytetyö herätti paljon jatkotutkimusaiheita. Jatkossa olisi mielenkiintoista selvittää syvemmin lapsettomuuden vaikutuksia parisuhteeseen, naisen identiteettiin sekä lapsen saannin jälkeen äitiyden rakentumiseen ja vanhemmuuteen. Mielestäni olisi hyvä tutkia myös millä keinoin lapsettomuusklinikan henkilökunta on tukenut lapsettomuutta kokevia ja ovatko keinot olleet lapsettomien toiveiden ja tarpeiden mukaisia