Kuluttajansuoja yrityksen hinnoitteluviestinnässä

Tutkielmassa selvitetään sitä, milloin tuotteiden hinnan edullisuutta korostava markkinointiviestintä on kuluttajansuojan kannalta sopimatonta ja toisaalta sitä, milloin tämä sopimattomuuden kriteeri ei täyty. Tutkielmassa pyritään saamaan ajantasainen kuva siitä, miten näitä sopimattomuuden tilanteita on oikeuskäytännössä arvioitu, kuinka niitä kuluttajansuojalainsäädännön mukaan säädellään ja miten näitä tilanteita voidaan tulkita. Tutkielma on metodiltaan oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa käsitellään kuluttajansuojan historiaa, -periaatteita ja -oikeuslähteitä sekä kuluttajansuojalain soveltamisen edellytykset ja määritellään tähän kokonaisuuteen liittyvien käsitteiden sisältö. Markkinoinnin käsitettä avataan juridisen määritelmän lisäksi markkinoinnin oppiaineen näkökulmasta. Lisäksi valaistaan lyhyesti sitä, millainen tiede on kuluttajansuojan alalla enenevässä määrin huomiota saanut käyttäytymistaloustiede. Keskeiset säädökset hinnan markkinointia koskien ovat kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §, 6 § ja 7 § sekä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 - 7 artiklat sekä kyseisen direktiivin Liite I. Säädöksien osalta tutkielmassa käydään läpi se, kuinka ja missä järjestyksessä niitä sovelletaan hinnoitteluviestinnän eri tilanteissa. Tutkielmassa kerrotaan miten hinnat tulisi markkinoinnissa ilmoittaa. Edullisuutta korostavan markkinoinnin osalta käsitellään alennusmyyntejä, erikoistarjouksia, hintavertailua, loppuunmyyntiä, tukkumyyntiä ja ”tehtaanmyymälä”-markkinointia. Keskeisimmät havainnot ovat seuraavat: 1) KSL:n 2 luku 11 § voi sellaisenaan sovellettuna olla edellä mainitun direktiivin vastainen. Jotta tämä olisi mahdollista välttää, tulisi aina tehdä yksilökohtainen arviointi ja KSL 2:11 ohessa sovellettavana olisi tällöin KSL 2:3.1. Tarkoituksenmukaisempaa olisi käyttää KSL 2:6:ää. 2) Alennusmyynneille on vakiintunut tietty hyväksyttävä maksimikesto. Tätä ei voida kuitenkaan soveltaa kaavamaisesti ja tulkintatilanteessa on aina tehtävä myös kokonaisarvio siitä, johtaako menettely keskivertokuluttajaa harhaan. Samoin tulisi arvioida myös erikoistarjouksien ja loppuunmyyntien ”aikarajoja”. 3) Sopimatonta markkinointia arvioitaessa merkityksellistä eivät ole markkinoinnissa käytetyt sanamuodot. Keskeistä on se, minkälainen mielikuva markkinoinnista keskivertokuluttajalle syntyy