Unlearning narratives of privilege: A decolonial reading of the European Heritage Label

Cultural heritage has become a vital policy field for the European Union (EU). It has particularly been identified as a tool for identity politics – as a way to promote European belonging and intercultural dialogue. As the EU’s interests towards heritage have grown throughout the years, its authorised heritage discourse (the EU-AHD) and the values it seeks to promote have taken an equally prominent role. This thesis examines the relationship between the EU-AHD and its associated cultural archive from the viewpoint of colonial and imperial legacies. As such, the focus is not only on colonial heritage but also on the multitudes of ways different values, preconceptions, discourses, stereotypes, and ideological remnants stemming from colonial mentalities have been engraved in European mindsets. Consequently, this thesis seeks to identify existing structures and unearth ways the ‘European mind’ could be decolonised. Combining critical heritage studies with post-, and decolonial theory this thesis scrutinises the European Heritage Label (EHL) – a European Union heritage action founded in 2011. The EHL aims to tell a story of Europe and the values it seeks to represents. It is focused on the symbolic and narrative aspects of heritage and their potential for constructing a community of EU citizens or EUropeans. As argued in the thesis, an element of ‘affective inequality’ can be identified within the EU-AHD and the ways it engages different histories and memories. This inequality is structured around Eurocentric ideals and coloniality, and it manifests in Europe’s external as well as internal relations. It influences particularly the ways different communities are narrated through EUropean heritage: between those who are represented through mere facts and those whose past is expressed through memories, empathy and engagement. This division significantly contributes to narratives of EUropean diversity defined primarily around whiteness and the diversity of European nation states and the need to either assimilate – and thereby depoliticise – or exclude all elements that would contradict this narrative. To counter this dynamic the thesis investigates the prospects of unlearning racial and cultural hierarchies and the ways they manifest in harmful practices and attitudes.Kulttuuriperinnöstä on tullut viime vuosikymmenien aikana merkittävä Euroopan Unionin (EU) toimialue. Erityisesti identiteettipolitiikan saralla se on muodostunut keskeiseksi keinoksi tukea kuulumisen tunnetta Eurooppaan ja lisätä kulttuurien välistä vuoropuhelua. Samalla kun EU:n aktiivisuus laajenee, myös sen levittämän auktorisoidun kulttuuriperintödiskurssin (EU-AHD) ja sen edustamien arvojen merkitys kasvaa. Tämä väitöskirja tarkastelee EU-AHD ja sen taustalla olevan kulttuurisen arkiston yhteyksiä kolonialismin ja imperialismin historiaan. Tutkimus ei keskity vain kolonialismin kulttuuriperintöön, vaan käsittelee laajemmin koloniaalia mentaliteettia, joka tulee esiin erilaisten arvojen, ennakkoluulojen, stereotyyppien ja ideologisten jäänteiden kautta. Syrjivien rakenteiden näkyväksi tekemisen ohella, väitöskirjan tavoitteena on tutkia tapoja joilla ns. eurooppalaista mieltä voitaisiin dekolonisoida. Väitöskirja yhdistää kriittistä kulttuuriperintötutkimusta ja jälkikoloniaalia ja dekoloniaalia teoriaa. Empiirisesti se keskittyy EU:n vuonna 2011 perustamaan Euroopan kulttuuriperintötunnukseen (EHL). EHL:n tavoitteena on nimetä kulttuuriperintökohteita, jotka kertovat Euroopan tarinaa ja symboloivat eurooppalaisia arvoja. Keskittymällä kulttuuriperintökohteiden narratiivisiin mahdollisuuksiin EHL pyrkii rakentamaan kulttuuriperintöyhteisöä EU kansalaisuuden ympärille. Väitöskirjan artikkelit nostavat esiin EU-AHD:n eurosentrisiä ja koloniaaleja piirteitä, jotka tulevat esiin myös affektiivisen epätasa-arvon muodossa. Tämä näkyy erityisesti tavoissa, joilla eri historioista ja ihmisryhmistä kerrotaan. Toiset historiat kuvaillaan henkilökohtaisten muistojen ja kokemusten kautta korostaen empatiaa, kun taas toiset muistot vaiennetaan ja niiden edustamat historiat kerrotaan ilman henkilökohtaisia kokemuksia. Tämä kahtiajako ylläpitää rakenteellista epätasa-arvoa, korostaa eurooppalaisuuden ja valkoisuuden yhteyksiä, ja vahvistaa tulkintaa, jossa Euroopan monimuotoisuus nähdään pääasiallisesti kansallisten identiteettien kautta. Vertailevan tutkimuksen ja uusimpien dekoloniaalin ajattelun ja kulttuuriperintö- ja muistitutkimuksen teorioiden kautta väitöskirja kehittää keinoja oppia pois kulttuurisia valtahierarkioita ja haitallisia käytäntöjä ja asenteita