Virtuaalitodellisuuteen pohjautuvan Epeli-menetelmän hyödyntäminen lasten ADHD:n arvioinnissa

Tavoitteet. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (engl. attention deficit hyperactivity disorder, ADHD) on lapsuusiässä alkava kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka ydinoireita ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. ADHD:n diagnostisessa arvioinnissa hyödynnetään oirekyselyjä ja neuropsykologisia testejä, joiden avulla pyritään tekemään päätelmiä häiriöön liittyvien oireiden ja kognitiivisten vaikeuksien vaikutuksesta lapsen suoriutumiseen arkielämässä. Näihin perinteisiin arviointimenetelmiin liittyy ongelmia, kuten oirekyselyiden subjektiivisuus ja neuropsykologisten testien heikko yleistettävyys, minkä vuoksi tarvitaan uusia objektiivisia ja ekologisesti valideja arviointimenetelmiä. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella arkielämän tilanteita simuloivan Epeli-virtuaalitodellisuusmenetelmän soveltuvuutta ADHD:n arviointiin lapsilla. Menetelmät. ADHD-oireita 9–12-vuotiailla lapsilla arvioitiin Epeli-menetelmällä vertaamalla ADHD-diagnoosin saaneiden lasten (n = 37) ja terveiden verrokkien (n = 42) välisiä eroja motorisessa aktiivisuudessa. Lisäksi lineaaristen sekamallien avulla tarkasteltiin, miten Epelin aikana esiintyvä motorinen aktiivisuus ja tehtäviin liittyvät häiriöt vaikuttivat ryhmien suoriutumiseen Epelissä. Lisäksi tutkittiin Epelissä suoriutumisen yhteyttä ADHD-RS-IV-oirekyselylomakkeella (engl. ADHD Rating Scale-IV) arvioituihin ADHD-oireisiin ja suoriutumiseen jatkuvan suorituksen tehtävässä (engl. Continuous performance test, CPT). Tulokset ja johtopäätökset. Lapsilla, joilla oli diagnosoitu ADHD, havaittiin enemmän motorista aktiivisuutta Epelin aikana kuin verrokeilla, arvioituna peliohjainta käyttävän käden liikkeistä ja peliohjaimen painalluksista. Ohjainkäden liikkeistä ja ohjaimen painalluksista arvioidun motorisen aktiivisuuden havaittiin olevan häiriöiden ohella yhteydessä Epeli-suoriutumiseen, heikentäen suoriutumista ADHD-ryhmällä enemmän kuin verrokeilla. Lisäksi tämän motorisen aktiivisuuden määrän havaittiin olevan yhteydessä ADHD-RS-IV:llä arvioituihin ADHD-oireisiin, mutta vain osittain CPT-tehtävässä suoriutumiseen. Ryhmien välillä ei havaittu eroja pään liikkeissä, eivätkä ne ennustaneet suoriutumista Epelissä. Tulosten perusteella Epeli tarjoaa uusia mahdollisuuksia lasten ADHD:n arviointiin objektiivisella ja ekologisesti validilla tavalla.Objectives. Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a developmental neuropsychiatric disorder with childhood-onset, characterized by inattentiveness, hyperactivity, and impulsivity. In the diagnosis of ADHD, rating scales and neuropsychological testing serve to make inferences about the impact of a given patient’s symptoms, cognitive deficits, and abilities on everyday functioning. These traditional assessment methods have their limitations, as rating scales have been criticized by the lack of objectivity, and neuropsychological testing due to the limited ecological validity. For these reasons, new objective and ecologically valid assessment methods are needed. The aim of the current study was to examine the utility of Epeli, a new virtual reality-based assessment method that simulates everyday tasks, in the assessment of ADHD in children. Methods. ADHD symptoms were assessed with Epeli by comparing the differences in gross motor activity between 37 children diagnosed with ADHD and 42 typically developing children, aged between 9 and 12 years. Linear mixed models were used to examine how the children’s gross motor activity and distractors presented in the virtual environment affected groups performance in Epeli. Furthermore, it was investigated whether the motor activity variables of Epeli were correlated with the scores in traditional ADHD assessment methods: the continuous performance test (CPT), and ADHD Rating Scale IV (ADHD-RS-IV). Results and conclusions. Children diagnosed with ADHD made more movements of the hand using the game controller and controller clicks than the control group, and thus expressed more gross motor activity during Epeli. This gross motor activity measured from controller movements and clicks was associated with Epeli performance along with the distractors, weakening the performance in children with ADHD more than in typically developing children. Furthermore, the motor activity correlated with ADHD symptoms assessed with ADHD-RS-IV but only marginally with CPT measures. Head movements during Epeli did not reveal differences between the groups and were not associated with Epeli performance. The results suggest that Epeli offers new possibilities to assess children’s ADHD in an objective and ecologically valid way