EU:n strateginen kumppanuus Kiinan kanssa – kumppanista kilpailijaksi?

Tässä tutkielmassa analysoidaan EU:n strategista kumppanuutta Kiinan kanssa, ja etenkin sen kehitystä vuosina 2016–2019. Osapuolten välinen strateginen kumppanuus alkoi vuonna 2003, ja se on hiljalleen laajentunut etenkin taloudellisten intressien motivoimana jopa yli 60 aladialogia kattavaksi koordinoiduksi yhteistyöverkostoksi. Toimivien EU–Kiina-suhteiden merkitys on korostunut etenkin viime vuosikymmeninä Kiinan noustua sekä taloudellisella, poliittisella että sotilaallisella mittapuulla merkittäväksi suurvallaksi. Suhteiden kehityksen lisäksi tutkielmassa analysoidaan sitä, miten strateginen kumppanuus toimii EU:n suhteellisen ja rakenteellisen ulkopolitiikan välineenä. Suhteellinen ulkopolitiikka viittaa toimijan pyrkimyksiin vaikuttaa muiden toimijoiden käyttäytymiseen, asenteisiin, sekä suhteisiin heidän kanssaan, kun taas rakenteellinen ulkopolitiikka on pidemmän aikavälin rakenteellisten muutosten ja reformien tukemista tietyssä yhteisössä. Toisaalta sekä suhteellinen että rakenteellinen ulkopolitiikka ovat myös keskeisessä osassa EU:n ulkopoliittisen identiteetin ja roolin rakentumisessa. Tutkielman metodina on käytetty kehystämisanalyysia, jonka avulla hahmotetaan komission kannalta suhteiden diskursiivisia sekä toiminnallisia painopisteitä ja kehitystä. Aineistona puolestaan toimii komission vuosien 2016 ja 2019 Kiina-strategiat, sekä avoimista lähteistä kerätyt tiedot aikavälillä toteutetusta käytännön yhteistyöstä. Vuoden 2016 ja 2019 tiedonantoja vertailtaessa keskeiseksi huomioksi nousee se, että vuoden 2019 strategiassa EU:n retoriikka Kiinaa kohtaan on selkeästi suorempaa ja tylympää kuin edeltäjässään. Taustalla piilee etenkin jo 2000-luvulla alkunsa saanut tyytymättömyys Kiinan hitaaseen taloudellisten uudistusten tahtiin, joka käytännössä heijastaa siis EU:n rakenteellisen ulkopolitiikan tavoitteiden epäonnistumista. EU:n turhautumisesta huolimatta kumppaneiden välisen yhteistyön tuloksellisuus on kuitenkin ollut kaikkein tehokkainta taloudellisen ja kestävän kehityksen aloilla, jossa molempia osapuolia kannustaa myös yhteiset taloudelliset intressit. Yhteistyö rauhan ja turvallisuuden puolella puolestaan on lähinnä diskursiivista, mutta alan korostaminen on silti EU:lle tärkeää sen oman toimijaidentiteetin rakentumisessa