Tuntui, että oli joku konkreettinen juttu mitä sai pitää sylissä : muistoesineiden tehtävät äidin ja kohtuun kuolleen lapsen välisessä kiintymyssuhteessa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kohtukuoleman kokeneiden äitien muistoesineitä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia tehtäviä muistoesineillä on kohtukuoleman kokeneiden äitien ja kuolleen lapsen välisessä kiintymyssuhteessa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on jatkuvan kiintymyssuhteen paradigma, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta kuolleeseen läheiseensä. Tämän laadullisen tutkielman aineisto kerättiin tutkimuspyynnöllä, jossa pyydettiin kohtukuoleman kokeneita vanhempia lähettämään valokuvan tärkeästä muistoesineestään ja kirjoittamaan esineen tarinan. Kutsu tutkimukseen julkaistiin Facebookissa Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tiedotuspalstalla ja vertaistukiryhmässä sekä toisessa lapsensa menettäneiden vertaistukiryhmässä. Kutsuun vastanneille lähetettiin sähköpostilla tarkempi tutkimuspyyntö. Tutkimuspyynnössä esitettiin muutamia kysymyksiä kirjoittamisen tueksi. Vaikka sukupuolta ei ollut rajattu, kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat äitejä. Aineisto koostui 11 äidin kertomuksesta ja 14 valokuvasta Kertomuksia ja esineitä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineistolähtöisyyden vuoksi esineitä ei analysoitu erikseen, vaan kertomukset ohjasivat niiden tulkintaa. Tutkielmassa selvisi, että muistoesineillä on paljon erilaisia tärkeitä tehtäviä äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muotoutumisessa lapsen kuoleman jälkeen. Analyysissa hahmottui kolme esineiden päätehtävää, jotka olivat lapsi läsnäolevana perheenjäsenenä, muisto lapsesta ja menetyksen todentaja. Muistoesineiden avulla äidit ylläpitivät suhdetta lapseen ja osoittivat lapselle rakkauttaan muun muassa hoivaamalla ja halaamalla esineitä ja puhumalla niille. Esineiden avulla äidit kokivat lapsen läsnäoloa, toteuttivat vanhemmuuttaan ja rakensivat perheidentiteettiään. Esineisiin tallentui tärkeitä muistoja lapsesta, ja siten ne toimivat muistelun tukena ja keskeisinä elementteinä muistelun tilan ja rituaalien luomisessa. Esineet mahdollistivat surun sosiaalista jakamista ja toimivat näkyvinä todisteina äitien kamppailussa lapsen olemassaolon tunnustamisesta. Esineet auttoivat äitejä myös kohtaamaan lapsen kuoleman lopullisuuden ja menetyksen tuskan. Esineet myös heijastivat vanhempien uskoa ja jumalakuvaa sekä ylläpitivät toivoa lapsen olemassaolon jatkumisesta ja jälleennäkemisestä. Äitien kiintymyssuhde kuolleeseen lapseensa ilmeni jatkuvana, mutta muuttuvana suhteena. Esineet ilmensivät suhteen jatkuvuutta ja muutosta. Tutkielma kiteyttää ymmärrystä esineiden merkityksestä kiintymyssuhteessa. Tutkielman tulokset myös osoittavat, että suru on hyvin kokonaisvaltainen kokemus, jota on vaikeaa luokitella teoreettisesti