Sitaattien tehtävät ja tekeminen kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa

Sitaatit ovat lehtijuttujen kerronnan keskeinen mutta vähän tutkittu elementti. Tässä artikkelissa etsin vastausta siihen, mitä tehtäviä sitaateilla on. Artikkelini viitekehys on journalismintutkimuksessa, mutta analyysissani on myös narratologinen ja kielitieteellis-pragmaattinen ulottuvuutensa. Kuudesta kaunokirjallis-journalistisesta lehtijutusta koostuvalle aineistolleni tekemäni narratiivisen tekstianalyysin tuloksena kaunokirjallis-journalististen lehtijuttujen sitaatit 1) luovat jutun rakenteeseen rytmiä tekstin tasolla, 2) ovat yksi juonta eteenpäin vievä kerronnan elementti, 3) kertovat tapahtumien fyysisestä ja/tai sosiaalisesta ympäristöstä, 4) luovat uskottavuutta sille, että johtoilmauksen identifioima henkilö on sanonut sanatarkasti referoidulla tavalla, 5) välittävät ensikäden tietoa referoitavan henkilön kokemuksista ja hänen ainutlaatuisesta tavastaan käyttää kieltä ja 6) luonnehtivat puhujaa, mikä tapahtuu paitsi sen kautta, mitä sanotaan, ennen kaikkea sillä, miten sanotaan. Tehtävät eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan jokaisessa sitaatissa on potentiaali näiden kaikkien tehtävien ilmentämiseen. Artikkelini alatutkimuskysymyksenä kartoitan ammattikirjallisuuden ja teemahaastattelujen avulla muokkausprosessista vallitsevia käsityksiä siitä, miten puhetta tulisi kirjallisiksi sitaateiksi muokata. Yleinen tapa näyttää olevan, että puhutun kielen piirteitä karsitaan, tekstin sidoksisuutta täsmennetään ja eri tilanteissa saatuja lausuntoja yhdistetään – kunhan sitaattien autenttinen konteksti ja kronologia säilyy suhteessa juttuun (mahdollisesti) kirjoitettuun lokaatioon. Lopuksi suhteutan sitaattien tehtäviä ja tekemistä – erityisesti niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä – ajankohtaiseen keskusteluun journalismin taloudellisesta ja sisällöllisestä murroksesta