Doing joy:performances of joy in children’s relations in early childhood and education settings

Abstract The study focuses on performances of joy in children’s relations in everyday life situations in early childhood education and care (ECEC) settings. The aim is to explore how these joyous performances shape and are shaped by children’s relations. The study was conducted at one Finnish open ECEC center between 2013 and 2016. The research material consisted of video recordings, written observations, and field notes. In the analysis, a holistic narrative approach was utilized. The study is positioned in the scientific field of childhood studies. The theoretical and methodological premises are drawn from narrative approaches and from the dialogical philosophy of Martin Buber. The study challenges the traditional individual perspective on emotion research and is based on a holistic approach to performativity in which insights are applied from the fields of narrative and emotion research. The joyous performances in children’s everyday relations incorporate the feeling body and mind and the diversity of the socio-cultural, temporal, and material world. The study provides novel insights into joy, which is, on the one hand, emphasized in curricula and other educational documents, but on the other hand, often remains unspecified. The findings show that ECEC settings form a particular environment in which the joys of both children and teachers are performed. The joyous performances serve as the means for navigating through the daily routines and timetables and through the complex relations that are entangled with temporal, spatial, and material conditions. The study demonstrates that performative joys are active ways of doing. By performing joy with peers, children co-construct their culture in ECEC settings and smooth their making and living within complex relations. Teachers’ joyous performances create a positive and safe atmosphere and emphasize pedagogical purposes. The findings imply that doing joy shapes both children’s and teachers’ being, becoming, and belonging in the everyday relations in the ECEC environment. Although the study reveals how joy can be a means of exclusion, it also shows the potential of co-constructed joyous performances to enhance reciprocal encounters and relational agency in children’s everyday lived relationships.Tiivistelmä Väitöstutkimuksessa tarkastellaan performatiivista iloa lasten suhteissa. Tutkimuksen huomio kiinnittyy varhaiskasvatuksen arjen hetkiin, joissa performoidaan iloa sekä lasten vertaissuhteissa että lasten ja opettajien välisissä suhteissa. Tutkimuksessa kysytään, kuinka performoitu ilo sekä muovaa että muovautuu lasten moninaisissa varhaiskasvatuksen arjen suhteissa. Tutkimus toteutettiin yhden suomalaisen päiväkodin avoimen varhaiskasvatuksen ryhmissä vuosien 2013–2016 aikana. Aineisto koostui videotallenteista ja havainnointimuistiinpanoista. Tutkimusaineiston analyysi rakentui kokonaisvaltaiselle kerronnalliselle lähestymistavalle. Lapsuudentutkimuksen kentälle sijoittuvan tutkimuksen teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat nojaavat kerronnallisuuteen sekä Martin Buberin dialogisuusfilosofiaan. Tutkimus haastaa perinteistä yksilöpsykologista näkökulmaa lasten tunteiden tutkimuksessa ja tarkastelee ilon kokonaisvaltaista performatiivista luonnetta sekä kerronallista että tunteiden tutkimusta soveltaen. Tutkimus avaa uusia näkökulmia iloon, jonka merkitystä toisaalta korostetaan opetussuunnitelmissa ja muissa opetus- ja kasvatusalan asiakirjoissa, mutta joka toisaalta jää usein vaille tarkempaa määrittelyä. Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatuksen arki muodostaa erityisen ympäristön lasten moninaisissa suhteissa rakentuvalle ilolle. Ilon performansseissa ovat samanaikaisesti läsnä sekä tunteva ruumis ja mieli että sosiokulttuurinen, ajallinen ja materiaalinen maailma. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilo on aktiivista tekemistä. Iloa tekemällä lapset luovivat arjen rutiineissa sekä usein haastavissa vertaissuhteissaan ja rakentavat yhdessä päiväkodin kulttuuria. Kun tarkastellaan performoitua iloa lasten ja opettajien välisissä suhteissa, tuloksissa korostuu opettajien pyrkimys turvallisen ja iloisen ilmapiirin luomiseen, vastavuoroiseen kohtaamiseen sekä pedagogisten tavoitteiden painottamiseen. Tulokset osoittavat, että ilon performanssit muovaavat lasten suhteiden maailmaa sekä lasten ja opettajien olemista, tulemista ja yhteenkuuluvuutta. Vaikka tutkimus tuo esille myös ilon poissulkevan ulottuvuuden, ennen kaikkea se avaa näkökulmia siihen, kuinka ilon performanssit raivaavat tiloja vastavuoroiselle kohtaamiselle ja vahvistavat lasten suhteissa rakentuvaa toimijuutta