Perhesurmien kriittiset tekijät ja ehkäiseminen

Tutkimus pureutui perhesurmailmiöön suomalaisessa kontekstissa. Tutkimuksessa etsittiin kriittisiä tekijöitä perhesurmiin johtaneissa tapahtumakuluissa. Lisäksi tarkasteltiin viranomaisten ja läheisten puuttumismahdollisuuksia sekä lainsäädännön antamaa turvaa. Tutkimuksessa selvitettiin perheen sisäiseen väkivaltaan liittyvän lainsäädännön kehittymistä suhteessa perus- ja ihmisoikeuksiin, missä tärkeää oli uhrinäkökulman tulo lainsäädäntöön. Teoreettisena viitekehyksenä oli Bronfenbrennerin ekologinen teoria. Tutkimuksen aineisto koostui neljän perhesurmatapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoista. Kaikissa tapauksissa perheen vanhempi oli surmannut lapsensa ja kahdessa tapauksessa myös puolisonsa. Kolmessa tapauksessa surmaajana oli mies ja yhdessä tapauksessa nainen. Kaikki tekijät olivat surmien jälkeen yrittäneet tehdä itsemurhan. Surmat tehneet ihmiset poikkesivat tyypillisistä henkirikoksen tekijöistä ja heidän perheensä olivat monella tapaa hyvin tavallisia. Tutkimuksen analyysissa käytettiin Flanaganin (1954) kehittämää kriittisten tapahtumien menetelmää. Pitkäaikaisia perhesurmien riskitekijöitä olivat parisuhteen ongelmat, ero tai eroaikeet, riippuvuudet, taloudelliset ongelmat, unettomuus, persoonallisuushäiriöt ja vainoaminen. Perhesurmat tehneillä miehillä oli ylipääsemätön vaikeus kohdata eroa puolisosta tai eron uhkaa. Kaikilla surmien tekijöillä oli vaikeuksia rakentaa eron jälkeinen uusi identiteetti. Perhesurmien akuutteihin riskitekijöihin kuului miessurmaajilla kontrollin menetys, tai uhka siitä, suhteessa puolisoon. Naisen tekemien surmien taustalla oli vainon kokemus ja vaikeudet lasten tapaamisissa. Laukaiseva akuutti riskitekijä oli vakoiluohjelman löytyminen hänen tietokoneeltaan. Persoonallisuushäiriön merkitys ilmeni siten, että yhdistettynä vakavaan kriisitilanteeseen, jollaisena miehet kokivat eron puolisosta, muodostui liian vaativa Bronfenbrennerin teorian mukainen ekologinen siirtymä. Osaltaan persoonallisuushäiriöiden vuoksi miesten toimintamekanismit olivat riittämättömiä ja heidän toimijuutensa mureni ja lukkiutui. Miesten toiminta muuttui tuhoavaksi, jonka seurauksena he tekivät perhesurmat. Tapauksissa erottui kiihtyvä aikajänne, jossa esiintyi useita kriittisiä tapahtumia juuri ennen surmia. Viranomaisapu tarvitaan kiihtyvän aikajänteen aikana äärimmäisen nopeasti. Pitkällä aikavälillä tarvitaan tukea eroon valmistautumisessa, riskitekijöiden havaitsemista sekä kontrollin ja vainon tunnistamista väkivaltana