Vilpillinen mieli ja vahingonkorvausvastuu Suomen ja EU:n tavaramerkkioikeudessa

Tutkielmassa tarkastellaan vilpillisen mielen käsitteen tulkintaa ja merkitystä Suomen ja EU:n tavaramerkkioikeudellisena rekisteröintiesteenä tai mitättömyysperusteena sekä vahingonkorvausvastuun kokonaisarviointia tavaramerkin vilpilliseen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Kaupankäynnin globalisaation ja toisaalta tietoyhteiskunnan digitalisoitumisen myötä on tullut entistä tärkeämmäksi suojata tavaramerkit yrityksen usein hyvin merkittävä aineettoman pääoman eränä. Lisääntyvä ja ajankohtainen ongelma tavaramerkkiloukkauksissa on niiden vilpillisellä mielellä hyötymistarkoituksessa tehdyt rekis-teröinnit, erityisesti kolmansissa valtioissa. Tavaramerkki ja siihen kytkeytyvä brändi sekä ns. goodwill-arvo voivat olla korvaamattomia yrityksen liiketoiminnassa. Tavaramerkkien vilpillisellä mielellä tehdyllä rekisteröinnillä voidaan pyrkiä oikeudettomasti hyötymään tästä maineesta yrittäen rahastaa alkuperäisen merkin haltijaa. Kyseessä on tavaramerkkipira-tismiksi nimitetty ilmiö, jolla saatetaan aiheuttaa huomattavia vahinkoja alkuperäisen tavaramerkin haltijan liiketoiminnalle sekä saamatta jäävän liikevoiton muodossa että tavaramerkin arvon menetyksenä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Miten Suomen ja EU:n oikeudessa 1) tulkitaan vilpillisen mie-len käsitettä, ja 2) määritellään vilpillisellä mielellä tehdyllä rekisteröinnillä aiheutetusta haitasta syntynyt korvattava vahin-ko ja korvausvastuu. Lähtökohdaksi tutkielmassa otetaan Euroopan unionin tavaramerkkisääntely, eli erityisesti voimas-saoleva tavaramerkkidirektiivi 2008/95/EY, EU-tavaramerkkiä koskeva tavaramerkkiasetus (EY) N:o 207/2009 ja sen muutos-ta koskeva 23.3.2016 voimaan tullut asetus (EU) 2015/2424, sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevät tulkintaohjeet vilpillisen mielen arvioinnissa. Unionin tavaramerkkiä koskevat säännökset on sisällytetty tavaramerkkila-kiin (7/1964, TMerkkiL). Vilpillistä mieltä koskeva 14 §:n 1 momentin 7 kohdan säännös ei ole täysin yhteneväinen direk-tiivistä ilmenevien sääntelyn ja unionin oikeuskäytännön kanssa, mikä tulee tutkielmassa esiin oikeuskäytännön ja tulkin-nan yhteneväisyyttä arvioitaessa. Tutkielman ajankohtaisuudesta kertoo se, että EU:ssa on juuri toteutettu tavaramerkki-lainsäädännön uudistus, josta jo voimaan tullut EU-tavaramerkkiä koskevan asetuksen muutos on osa. Tämän lisäksi on annettu uusi tavaramerkkidirektiivi (EU) 2015/2436, joka tuli voimaan 14.1.2016 ja joka on implementoitava osaksi jäsenval-tioiden kansallisia tavaramerkkisäädöksiä 14.1.2019 mennessä. Tavaramerkkilain uudistus muutoksien johdosta onkin vireillä (HE 24/2016 vp). Tutkielman mielenkiinnon kohteina ovat erityisesti oikeuskäytännöstä esiin nousevat huomiot. Unionin tuomioistuin on linjannut vilpillisen mielen käsitteen kriteereitä ja tulkintaa useissa ratkaisussaan, joista asiassa C-529/07 Lindt Goldhase annettu ratkaisu oli ensimmäinen ja edelleen merkityksellisin. Kotimaista oikeuskäytäntöä aiheesta on todella vähän. Markkinaoikeuden äskettäin lainvoiman saaneessa ratkaisussa MAO 810/14 CrossFit sekä ratkaisussa MAO 502/15 onkin viitattu nimenomaan unionin oikeuskäytännöstä ilmeneviin tulkintaohjeisiin. Tutkielman metodina on lainoppi eli oikeusdogmatiikka Käytännöllinen lainoppi on kantava metodina, jonka avulla tutki-muksessa esitetään tulkintakannanottoja voimassaolevan oikeuden kokonaisuudesta. Tarkoituksena on selvittää, onko Suomen ja EU:n vilpillisen mielen käsitettä koskeva sääntely ja tulkinta yhteneväinen kuten pitäisi, vai löytyykö asiassa huomioita ristiriitaisuuksista. Teoreettisen lainopin avulla sen sijaan pyritään systematisoimaan vahingonkorvausvastuun perustana mahdollisesti kokonaisuudessaan pidettävää oikeuslähdeaineistoa, sillä korvausvastuun perustaksi voi vilpilli-sellä mielellä tehdyn tavaramerkkirekisteröinnin yhteydessä tulla paitsi TMerkkiL:n vahingonkorvausta koskeva 38 §:n 2 momentti tai unionioikeudelliset säännökset, myös tietyiltä osin yleisen vahingonkorvausoikeuden periaatteet ja jopa kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta koskevat säännökset. Tutkimuksessa päädytään vilpillisen mielen olemassaolon arvioinnissa kolmeen huomioonotettavaan tekijään: hakijan tietoisuus aiemman merkin olemassaolosta, hakijan vilpillinen aikomus sekä aiemman ja vilpillisellä mielellä rekisteröidyn merkin todellinen käyttö. Kuten unionin tuomioistuin on moneen kertaan todennut, on asia kokonaisarviointia, jossa yhdenvertaisuusperiaate ja oikeusvarmuus unioninoikeuden yhtenäisestä tulkinnasta kuitenkin edellyttävät yhden ainoan unionioikeudellisen vilpillisen mielen käsitteen olemassaoloa. Vahingonkorvausvastuun osalta tutkielman lopputulos on moninaisempi oikeuskäytännön vähyydestä johtuen