Edunvalvojan vahingonkorvausvastuu holhoustoimilain edunvalvontajärjestelmässä

Holhoustoimen tarkoituksena on holhoustoimilain (422/1999) 1 §:n mukaan valvoa niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaisuuden, sairauden, poissaolon tai muun syyn vuoksi voi itse pitää huolta taloudellisista asioistaan. Edunvalvontatehtävien hoidosta vastaavat edunvalvojat, joita järjestämistapansa puolesta on kahdenlaisia. Ensinnäkin edunvalvojana voi toimia yksityinen, yleensä päämiehen sukulainen tai muu läheinen henkilö. Toinen ryhmä ovat yleiset edunvalvojat. Yleiset edunvalvontapalvelut voidaan jakaa vielä oikeusaputoimistojen järjestämään edunvalvontaan ja yksityisten palveluntuottajien järjestämään yleiseen edunvalvontaan. Hoitaessaan tehtäväänsä edunvalvojalla on velvollisuus toimia holhoustoimilaissa säädettyjen käyttäytymisnormien mukaan. Jos edunvalvoja laiminlyö laissa säännellyt velvoitteensa ja tästä aiheutuu päämiehelle vahinkoa, seurauksena voi olla holhoustoimilain 45 §:ssä säädetty vahingonkorvausvastuu. Lainkohdan mukaan edunvalvoja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on tehtävää hoitaessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut päämiehelleen. Vahingonkorvausvastuun edellytyksinä on näin ollen aiheutunut vahinko, syy-yhteys aiheutuneen vahingon ja edunvalvojan toiminnan välillä sekä edunvalvojan tahallisuus tai huolimattomuus, toisin sanoen tuottamus. Tutkielman aiheena on edunvalvojan vahingonkorvausvastuu holhoustoimilain edunvalvontajärjestelmässä. Vahingonkorvausvastuu voidaan nähdä edunvalvojalle asetettujen velvollisuuksien tehosteena, joten korvausvastuu ja sen edellytykset ovat sellaisia kysymyksiä, joilla on suuri merkitys muun muassa päämiehen edun ja oikeusturvan toteutumisen kannalta. Korvausvastuun aktualisoitumisen kannalta tuottamuksen asteella ei ole merkitystä, myös lievä huolimattomuus täyttää tuottamusvaatimuksen. Tutkielmassa pyritään täsmentämään vahingonkorvausoikeudellisen tuottamuskäsitteen sisältöä edunvalvojan korvausvastuun osalta. Tuottamusta arvioidaan sen huolellisuuden kautta, jota edunvalvojan voidaan tehtäväänsä hoitaessaan odottaa noudattavan. Huolellisuusarvioinnin lähtökohtana on perinteisen bonus pater familias – kriteerin lisäksi edunvalvojalle asetettujen käyttäytymisnormien kokonaisuus. Voidaan puhua normipainotteisesta tuottamusarvioinnista. Asiaa lähestytään edunvalvojalle holhoustoimilaissa asetettujen tehtävien ja velvollisuuksien kautta. Haasteita edunvalvonnassa vaadittavan huolellisuustason arvioinnissa, verrattuna esimerkiksi asianajajiin tai muuhun yhtenäiseen ammattikuntaan, aiheuttaa kuitenkin se edunvalvonnan erityispiirre, että edunvalvojana toimivat sekä oikeudellisen tai muun koulutuksen saaneet yleiset edunvalvojat että yksityiset, usein omaisedunvalvojat, joilla ei välttämättä ole koulutusta tai osaamista edunvalvojan tehtäviin. Lisäksi vanhemmat toimivat alaikäisten lastensa edunvalvojina suoraan lain nojalla luonnollisesti ilman perehdytystä edunvalvojan tehtäviin. Tutkielmassa pohditaan sitä, tuleeko tuottamusta arvioida yhtenäisesti kaikkien edunvalvojien osalta, vai voiko huolellisuus- ja selonottovelvollisuuden taso vaihdella sen mukaan, kuka edunvalvontatehtävää hoitaa. Holhoustoimilaki ei sinänsä erottele eri edunvalvojia toisistaan, mutta yleisellä ja yksityisellä edunvalvonnalla on kuitenkin sellaisia toiminnan luonteeseen liittyviä erityispiirteitä, joilla voinee tosiasiallisesti olla merkitystä tuottamusarvioinnin kannalta. Tutkielma keskittyy pääasiassa niihin säännöksiin, jotka määrittävät edunvalvojan toimivaltaa eli edunvalvojan suhdetta päämieheensä. Edunvalvojan suhdetta ja velvollisuuksia esimerkiksi maistraattiin nähden käsitellään kuitenkin niiltä osin kuin arvioidaan, mikä merkitys maistraatin toiminnalla voi olla edunvalvojan korvausvastuun aktualisoitumisen kannalta. Kun edunvalvoja on itse vastuussa toimistaan ja toisaalta laiminlyönneistään, oikeuskirjallisuudessa katsotaan pääsääntöisesti, että muiden tahojen toiminnalla ei ole merkitystä edunvalvojan korvausvastuun kannalta. Tutkielmassa katsotaan kuitenkin, että esimerkiksi edunvalvojan saamilla neuvoilla ja ohjeilla voi olla merkitystä sen arvioinnissa, voidaanko edunvalvojan katsoa toimineen huolimattomasti. Sen sijaan edunvalvojan subjektiivisille ominaisuuksille voitaneen antaa merkitystä lähinnä vahingonkorvauksen sovittelua koskevassa tuottamusarvioinnissa, ja siinäkin vain rajallisessa mielessä