Hyvän hoidon perusteet vanhushoivassa

Vanhusten hoitoa koskevat laatukysymykset ovat olleet yhteiskunnallisessa keskustelussa jo jonkin aikaa hyvin keskeinen aihe. Ikärakenteen muutos on Suomessa voimakas ja ikääntyneiden määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan ennennäkemättömästi. Tämä kehitys on aiheuttanut huomattavia paineita hyvinvointivaltio rakenteellemme ja sen myötä hallitus on asettanut suuria säästötavoitteita erityisesti koskien vanhusten hoidon järjestämistä tulevaisuudessa. Säästöpaineet ovat johtaneet ikääntyneiden palvelurakenteen uudistukseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena on ympärivuorokautisen hoidon vähentäminen ja kotiin vietävien palveluiden ensisijaisuus. Tutkimus on tämän muutoksen vuoksi rajattu koskemaan vain ikääntyneiden kunnallista kotihoitoa. Tutkimuksessa on tavoitteena selvittää miten ikääntyneiden perusoikeudet toteutuvat palvelurakenteen muutoksen ja säästötavoitteiden keskellä. Tutkimuksen tiedonintressissä on se, miten ikääntyneen oikeus hyvään ja laadukkaaseen hoivaan ja hoitoon on tällä hetkellä oikeusjärjestyksessämme turvattu. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa yhtenäinen kuva vanhusten kotihoidon pirstaleisesta sääntelystä ja hoidon laadun perusteista. Ongelmana voidaan pitää sitä, että vanhusten hoidon laatutaso ja käytännön toteuttaminen, on sitovan normiaineksen puuttuessa jätetty suositusten varaan. Suositusten huolellinen toteuttaminen on taas käytännön toimijoiden vastuulla, jotka ovat säästötavoitteiden keskellä. Vanhuspalvelulaki eli ensimmäinen vain ikääntynyttä väestöä koskeva laki tuli voimaan 2013. Tutkimuksessa arvioidaan lain merkitystä ikääntyneiden laadukkaan hoidon ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten lainsäädännössä on määritelty ikääntyneiden hyvä ja laadukas hoito. Tavoitteena tässä tutkielmassa on arvioida vanhusten hoitoa ja sen laatua koskevien säännösten ja suositusten vaikuttavuutta yhteiskunnassa, ja paikantaa niihin liittyviä mahdollisia ongelmia. Tämän vuoksi tutkimus on myös oikeudenalat ylittävä. Tutkimus on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimusmetodina on ongelmakeskeinen lainoppi tutkimuksen voimakkaasta yhteiskunnallisesta kontekstista johtuen. Ikääntyviä koskevat kysymykset ovat oikeustieteessä hyvin moninaisia ja oikeudenalojen sekä muidenkin tieteenalojen rajat ylittäviä. Ominaista tutkimukselle on siksi ongelmakeskeisyys, joka johtaa tutkimuksen usean eri oikeudenalan kentälle. Tutkimuksen tavoite on myös perinteisen lainopin tavoin systematisoida ja tulkita vanhusten hyvän hoidon laatuun ja kotihoidon järjestämiseen liittyviä oikeuslähteitä ja lainsäännöksiä. Pyrkimykseni on arvioida mitä seurauksia tutkimustuloksista voisi olla johdettavissa myös lain tasolle. Tutkimuksen tuloksena voidaan pitää sitä, että nykyinen vanhusten kotihoito ei ole kestävää ajatellen ikääntyneiden määrän suurta kasvua ja heidän itsenäistä pärjäämistään kotona mahdollisimman pitkään. Vanhusten hoidon ongelmana voidaan pitää myös sitä, että vanhuksella ei ole subjektiivista oikeutta edes hänelle tarpeelliseksi todettuihin palveluihin, vaan näiden palveluiden toteutus on lopulta kunnan määrärahoista riippuvaista. Tätä ongelmaa korostavat rajut säästötavoitteet. Laitoshoidon vähentäminen johtaa siihen, että kotona hoidetaan määrällisesti enemmän paljon aikaisempaa iäkkäämpiä ja yhä heikommassa kunnossa olevia ikääntyneitä. Kotihoitoon ohjattuja resursseja ei ole tästä huolimatta korotettu samassa suhteessa. Tällaisessa tilanteessa hoidon laadun ja sisällön laintasoinen sääntely olisi tutkimuksen tulosten mukaan tarpeellista. Sääntelyllä turvattaisiin ikääntyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämän edellyttämään turvaan ja huolenpitoon, sekä riittäviin sosiaalipalveluihin, säästötavoitteista ja ympärivuorokautisen hoidon vähentämisestä huolimatta. Tässä tilanteessa laadun toteutumisen jättäminen oikeudellisesti sitomattomien suositusten varaan, vaarantaa ikääntyneiden perusoikeuksien ja hyvän hoidon toteutumisen vanhushoivassa