Työn merkityksistä ja merkityksellisyydestä kuntouttavan työtoiminnan vanhusten kotihoidon tukiryhmissä

Tutkielmani käsittelee työn merkitystä ja merkityksellisyyttä, ja kohteena ovat helsinkiläiset pitkäaikaistyöttömät, jotka toimivat kuntouttavan työtoiminnan piirissä vanhusten kotihoidon tukiryhmässä. Pyrin tutkielmassani selvittämään, mikä tekee vanhusten auttamistyöstä tekijälleen merkityksellistä kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa osallistujat eivät saa palkkaa, heillä ei ole varsinaista työsuhdetta eikä työn jatkuvuudestakaan ole takeita. Pääosa aikaisemmasta työn merkityksellisyyden tutkimuksesta on tehty normaalissa palkkatyössä, usein asiantuntijatehtävissä toimivien keskuudessa. Tutkielmani tuo siten mielenkiintoisen lisän työn merkitystä ja merkityksellisyyttä koskevaan keskusteluun. Tutkielmani nojaa sosiaalisen konstruktionismin ajatteluun, jonka mukaan todellisuus ja myös työn merkitys ja merkityksellisyys rakentuvat puheen ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Aineiston olen kerännyt haastattelemalla kymmentä vanhusten kotihoidon tukiryhmissä työskentelevää pitkäaikaistyötöntä. Haastattelumetodiksi valitsin narratiiviset teemahaastattelut, jotka tein ns. arvostavan haastattelun (AI) hengessä. Tämän haastattelumetodin tavoitteena oli painottaa onnistumisen kokemuksia ja työn positiivisia merkityksiä. Narratiivisella haastattelulla pyrin saamaan kokonaiskuvan kunkin haastateltavan taustasta ja työ- ja työttömyysurasta. Analysoin aineiston narratiivisena analyysina laatimalla ensimmäisessä vaiheessa koko haastattelumateriaalista neljä mallitarinaa (Raunon, Päivin, Veijon ja Annan tarinat). Mallitarinoita erotteli selvimmin orientoituminen kuntouttavaan työtoimintaan. Varsinkin maahanmuuttajataustaisen Annan tavoitteet poikkesivat kolmesta muusta. Seuraavassa vaiheessa pyrin nostamaan näistä narratiiveista kuntouttavan työtoiminnan vanhuspalvelutyöhön liittyviä merkityksiä ja työn merkityksellisyyttä. Kaikki neljä haastattelujen pohjalta muodostunutta narratiivihenkilöä korostivat vanhusten auttamisen tärkeyttä, vanhusten kiitollisuutta ja arjen jäsentymistä kuntouttavan työtoiminnan keskeisinä työhön liittyvinä merkityksellisyyden tuojina. Tärkeimmät onnistumisen kokemukset liittyivät selviytymiseen hankalissa tilanteissa vanhusten kanssa. Muut asiat, jotka tekivät tämän kuntouttavan työtoiminnan merkitykselliseksi, liittyivät sosiaalisiin suhteisiin, itsensä toteuttamiseen, uusien asioiden oppimiseen ja jonkinlaiseen sosiaaliseen nousuun pitkäaikaistyöttömien luokasta vanhustyöntekijäksi. Työssäkäyvän status oli tärkeä, vaikka työ olikin kuntouttavaa työtoimintaa, mikä näkyi myös työn mitoituksessa. Se pyrittiin räätälöimään kunkin kunnon ja jaksamisen mukaan. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset olivat yllättävän samanlaisia kuin mitä on saatu esim. tutkittaessa asiantuntijatehtävissä toimivia henkilöitä. Positiivisesta tutkimusotteesta huolimatta haastateltavat kertoivat jonkin verran myös kielteisiä asioita, jotka liittyivät ennen kaikkea työn jatkuvuuden epävarmuuteen ja sitä kautta pelkoon menettää oma arjen hallinta ja siihen, että työstä ei maksettu palkkaa, vaikka osallistujat kokivat sen arvokkaaksi ja tärkeäksi. Keskeisenä johtopäätöksenä on, että työn merkityksellisyys ei näyttäisi riippuvan siitä, onko työ ns. hyvää työtä arvioituna. palkkatyön kriteereillä, vaan tärkeintä on kokemus siitä, että on aidosti hyödyllinen ja auttaa Merkityksellisyyden kokemus näyttäisi syntyvän ennen kaikkea siitä, että henkilö kokee olevansa tärkeä – tässä tapauksessa näille asiakkaana olevilla vanhuksille. Kuntouttavan työtoiminnan malli näyttää toimivan hyvin, kun tarkastellaan, millä antaumuksella osallistujat puhuivat asiakkaina olevista vanhuksista ja paneutuivat edesauttamaan heidän hyvinvointiaan