Turvetuotannosta vapautuneiden suonpohjien kasvittaminen poron ravintokasveilla

Luonnontilaiset suot ovat tärkeitä porojen kesälaitumia. Eteläisellä poronhoitoalueella ne ovat olleet myös hyvin turvetuotantoon soveltuvia. Pohjois-Pohjanmaalla turvetuotanto onkin merkittävä soiden käyttömuoto. Lähitulevaisuudessa turpeen energiakäyttö vähenee merkittävästi ilmastopoliittisista syistä, ja turvetuotanto vielä tuotannossa olevilla alueilla tulee päättymään hyvinkin nopeasti. Perinteisten turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien käyttömuotojen lisäksi tarvitaan uusia vaihtoehtoja, joissa otetaan huomioon ympäristövaikutusten lisäksi myös aluetaloudelliset tekijät. Porotalouden näkökulmasta suonpohjien paras käyttömuoto olisi uusien laidunalueiden perustaminen istuttamalla tai palauttamalla niille sellaista suokasvillisuutta, jota poro käyttää ravinnokseen luontaisesti. Laidunalueiden lisääntyminen vähentäisi todennäköisesti myös ristiriitoja porotalouden ja muiden maankäyttömuotojen välillä. Turveporo-hankkeessa (EAKR A72891) turvetuotannosta vapautuneille lannoittamattomille suonpohjille siirrettiin koneellisesti poron ravintokasvien, tupasvillan, järvikortteen ja raatteen luontaisia kasvustoja syksyllä 2017. Siirtoistutettujen kasvustojen menestymistä seurattiin kolmen kasvukauden ajan vuosina 2018–2020. Lisäksi seurattiin kahden erilaisen laidunseoksen menestymistä kylvökoealoilla. Siirtoistutettuja ja kylvettyjä kasvustoja verrattiin turvepinnan luontaiseen kasvittumiseen. Puolet koealueista aidattiin, jotta voitiin selvittää laidunnuksen vaikutukset kasvillisuuden palautumiseen. Kenttäkokeiden lisäksi hankkeessa toteutettiin kaksi haastattelua, joissa sidosryhmien edustajilta sekä turvetuotantoalueella tai sen läheisyydessä sijaitsevien kiinteistöjen maanomistajilta kysyttiin näkemyksiä suonpohjien käytöstä turvetuotannon päättymisen jälkeen. Tupasvillan siirtoistutus onnistui hyvin, kun taas järvikortteen ja raatteen menestys siirtoistutuksen jälkeen oli heikkoa. Todettakoon kuitenkin, että nämä lajit leviävät todennäköisesti alueelle luontaisesti myös ajan myötä ja sopivien olosuhteiden vallitessa. Kasvipeitteen kehittyminen oli nopeinta kylvökoealoilla, kun taas paljaan turvepinnan luontainen kasvittuminen oli hidasta. Tutkimustulosten perusteella sekä luonnonkasvien siirrolla että poron ravinnoksi soveltuvien kasvien kylvöllä voidaan siis edistää porojen laidunnusmahdollisuuksia turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla. Sidosryhmien näkemykset suonpohjien jälkikäyttömuodoista vaihtelevat. Käyttömuoto tulisi valita paikalliset tarpeet ja ympäristöolosuhteet huomioiden. Poron ravintokasvien siirto ja kasvatus nähdään lupaavana ja hyödyllisenä vaihtoehtona, mutta toimien rahoitukseen ja laajemman mittakaavan toteutettavuuteen nähdään liittyvän epävarmuutta. Eri menetelmiä ja niiden rahoitusmahdollisuuksia kannattaisi selvittää ja kehittää, jotta maanomistajille voitaisiin jo hyvissä ajoin tarjota houkuttelevia jälkikäytön vaihtoehtoja. Tässä raportissa esitellään Turveporo-hankkeen tulokset ja tarkastellaan niitä mahdollisten ympäristövaikutusten sekä käytännön tarpeiden ja mahdollisuuksien näkökulmasta.202