Sairaalan sosiaalityössä tehty psykososiaalinen työ ja dokumentointi

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sairaalassa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden tekemää psykososiaalista työtä, sen määrittelemistä sekä kirjaamista potilasasiakirjoihin. Lisäksi tarkastelun kohteena on sairaalan sosiaalityön dokumentointi yleisellä tasolla. Tutkimuskysymykset ovat: mitä tietoja ja miten sairaalan sosiaalityöntekijät yleisesti kirjaavat potilasasiakirjoihin? Miten sairaalan sosiaalityöntekijät määrittelevät psykososiaalisen työn omassa työssään ja miten he kirjaavat psykososiaalista työtä potilasasiakirjoihin? Tutkielman alussa määrittelen keskeiset käsitteet, jotka taustoittavat tutkimustani. Tutkielman aineisto on kerätty erään suuren sairaalan sosiaalityöntekijöille (64) osoitetun laadullisen kyselyn avulla. Kyselylomakkeessa oli kaiken kaikkiaan 12 kysymystä, joista avoimia kysymyksiä oli 10. Kyselyyn vastasi lopulta yhteensä 14 sosiaalityöntekijää. Vaikka kyselyyn vastanneiden määrä jäi suhteellisen niukaksi, tuli aineistosta laadullisesti rikas ja monipuolinen. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keskeiset tulokset on tiivistetty kahteen kuvioon. Yleisellä tasolla sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat työssään tiivistetysti, keskittyen potilaan kokonaiselämäntilanteen, tehdyn työn sekä hoidon kannalta olennaisen tiedon kirjaamiseen. Tulokset osoittavat, että tutkimani sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat sekä rakenteisesti että vapaata kirjaamistapaa hyödyntäen. Jotkut sosiaalityöntekijät ovat kehittäneet omia kirjaamisrakenteita ja -tyylejä. Jotkut sosiaalityöntekijät yhdistelevät rakenteista ja vapaampaa kirjaamistapaa. Tulosten perusteella sosiaalityöntekijät tiedostavat, että rakenteiseen kirjaamistapaan pitäisi pääsääntöisesti pyrkiä, mutta siihen perehtymiseen tai sen lopulliseen hyödyntämiseen ei välttämättä ole aikaa tai jaksamista. Kirjausten tekemiseen ja niiden laajuuteen vaikuttavat ennen kaikkea yhteisesti sovitut kirjaamiskäytännöt ja kirjaamiseen käytettävissä oleva aika sekä kirjausten laaja näkyvyys muille mahdollisille yhteistyötahoille. Tulosten perusteella sairaalan sosiaalityöntekijät tietävät, mitä psykososiaalinen työ on ja he määrittelevät sen hyvin yhtäläisesti. Sosiaalityöntekijät näkevät psykososiaalisen työn hyvin samankaltaisena kuin sitä on määritelty myös aiemmissa tutkimuksissa. Psykososiaalinen työ on heidän mukaansa potilaan kohtaamista ja dialogia, terapeuttista tukemista, kokonaistilanteen huomioimista sekä konkreettista auttamista. Sairaalan sosiaalityöntekijät kirjaavat psykososiaalista työtä vaihtelevasti. Sosiaalityöntekijöiden antamissa vastauksissa korostuu kuitenkin, että psykososiaalisen työn kirjaamattomuus ei tarkoita, etteikö sitä olisi tehty. Sosiaalityöntekijät saattavat tehdä paljonkin psykososiaalista työtä, mutta se kirjataan vain lyhyesti. Virallinen, potilastietojärjestelmään kirjattu tieto on siis vain pieni osa sairaalassa tapahtuvan sosiaalityön tietoa eikä kaikkea tietoa voi tallentaa potilastietojärjestelmään. Psykososiaalisen työn kirjaamiseen vaikuttavat ennen kaikkea yhteisesti sovitut kirjaamiskäytännöt, kirjaamiseen käytettävä aika tai sen puute sekä potilaan yksityisyydensuojaan liittyvät tekijät. Psykososiaalisen työn näkyväksi tekeminen on tärkeää, jotta sen merkitys voidaan tunnistaa ja nostaa keskustelun kohteeksi. Terveydenhuollon sosiaalityöntekijöiden kannustaminen pohtimaan psykososiaalisen työn sisältöä ja sen kirjaamista voi saada heidät reflektoimaan omaa työtään ja pohtimaan, millaisena psykososiaalinen työ heidän työssään toteutuu ja kirjataanko sitä näkyviin. Tutkielmani aihe nostaa pohdinnan aiheeksi myös sen, että sosiaalityön dokumentoinnissa tulisi kiinnittää huomiota sekä siihen, mitä kirjataan, että siihen, miten kirjataan. Tutkielmani nostaa esiin myös pohdinnan siitä, kuinka hyvin potilastietojärjestelmä mahdollistaa sosiaalityön kannalta olennaisen tiedon kirjaamisen sekä toisaalta sen, miten kirjaamisen rajoitukset mahdollisesti vaikuttavat siihen, miten sosiaalityö pystyy tekemään itseään näkyväksi terveydenhuollon kontekstissa