Vapaaehtoiset suomen kielen oppimista tukemassa

Tutkielmani käsittelee vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista. Tämänhetkinen kotouttamispolitiikka korostaa kolmannen sektorin roolia viranomaispalveluiden täydentäjänä, mutta vielä on epäselvää, mitä poliittiset linjaukset tarkoittavat käytännön tasolla. Tämä tutkimus lähestyykin aihetta vapaaehtoistoiminnan näkökulmasta, ja sen kontekstina on Monikulttuurikeskus Glorian suomen kielen ryhmä Jyväskylässä. Ryhmä pyörii viikoittain vapaaehtoisvoimin ja on kaikille maahanmuuttajakävijöille avoin. Keskeinen tutkimuskysymykseni on, millaisiksi kieliryhmätoiminnan luonne ja merkitys hahmottuvat vapaaehtoisten näkökulmasta. Lisäksi tarkastelen vapaaehtoisen rooliin liittyviä ulottuvuuksia sekä vapaaehtoisten käsityksiä kielenoppimisesta ja -opettamisesta. Tutkimukseen osallistui kahdeksan Monikulttuurikeskuksen vapaaehtoista. Keräsin aineiston järjestämällä kaksi ryhmäkeskustelua ja haastattelemalla neljää osallistujaa keskustelujen jälkeen. Teoreettinen viitekehys koostuu diskurssintutkimuksesta ja dialogisesta käsitystutkimuksesta, sillä tutkimuksen lähtökohtana on molempien korostama näkemys kielen sosiaalisesta luonteesta. Diskurssintutkimus valottaa erityisesti yhteiskunnan makrotasojen läsnäoloa vapaaehtoisten tekemissä merkityksenannoissa, ja dialogisen käsitystutkimuksen kehys taas luo taustan merkityksenantojen tarkastelulle yksilöllisemmästä näkökulmasta. Analyysimenetelminä olen puolestaan käyttänyt sisällönanalyysiä ja diskurssianalyysiä. Äänen käsitteen avulla tuon yhteen laajat teoreettiset viitekehykset, ja sen lisäksi äänen käsite toimii metodologisena työkaluna. Tulokset osoittavat, että kieliryhmätoimintaa merkityksellistetään selkeimmin koulutuksen ja vapaaehtoistyön diskursseista käsin. Nuo diskurssit näyttävät olevan osittain ristiriidassa, ja neuvottelu toiminnan suhteesta koulutukseen ja opetukseen läpäisee koko aineiston. Kieliryhmätoimintaa pidetään luonteeltaan muodollista koulutusta täydentävänä tai tukevana, mutta käytetyt toimintatavat muistuttavat vapaaehtoisten kuvaamina varsin paljon muodollisen koulutuksen toimintatapoja. Vapaaehtoisen rooli hahmottuu konkreettisen toiminnan tasolla monesti opettajaksi tai ohjaajaksi, ja lisäksi osallistumisen taustalla on usein vapaaehtoistyön eetokselle tyypillinen auttamisen aspekti. Vapaaehtoisten käsityksissä kielenoppimisesta kaikuu vahvasti perinteisen vieraan kielen opetuksen ääni, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kielenoppiminen sijoitetaan institutionaalisen opetuksen kontekstiin ja että kielen rakenteellisten piirteiden ymmärtämistä pidetään oppimisen kannalta tärkeänä. Toisaalta osa vapaaehtoisten käsityksistä on myös käyttöpohjaisia, ja niissä kielen käyttäminen ja etenkin vuorovaikutus suomalaisten kanssa korostuvat. Kokonaisuudessaan tutkimus osoittaa lisäksi, että suomen ryhmän merkitys vapaaehtoisille on suuri. Toiminta on esimerkiksi avartanut vapaaehtoisten maailmankuvaa ja tuonut sisältöä elämään. Kotoutumisen kentällä kieliryhmätoiminnan erityinen arvo näyttää olevan kaksisuuntaisessa kotoutumisessa. Kielenoppimiseen tähtäämisen osalta tulokset herättävät kuitenkin kysymyksiä. Millä tavalla vapaaehtoista kielenoppimisen tukemista tulisi pitää koulutuksena? Millainen oppimisympäristö tukisi kielenoppimista ja kotoutumista vapaaehtoistyön kontekstissa parhaiten? Nähdäkseni olisi tärkeää, että kotoutumista ja kielenoppimista edistävän vapaaehtoistoiminnan luonnetta ja tehtävää määriteltäisiin myös laajemmin yhteiskunnan tasolla. Lisäksi aihetta tarkasteltaessa olisi tärkeää saada kuuluviin maahanmuuttajien omat äänet