Luontoelämykset kirjoittamisprosessin osana

Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten luonto ympäristönä innoittaa kirjoittajaa, ja sitä miten kirjoittaja voi aktiivisesti syventää luontokokemustaan. Etsin luontoelämysten ja kirjoittamisprosessin välisiä yhteyksiä. Luonnosta innoittumisen taustalla on läheinen luontosuhde, jonka myötä herää kiinnostus luonnon ilmiöihin. Luonnossa oleskelu mahdollistaa monipuolisia esteettisiä kokemuksia. Luonnon kuvailu ja luonnossa tapahtuva toiminta ovat olleet kirjallisuutemme keskeisiä elementtejä alusta alkaen. Luontoon on kytketty esimerkiksi uskonnollisia ja isänmaallisia symbolisia merkityksiä. Tämän päivän luontokirjoittamisessa näkyy huoli luonnon säilymisestä. Kirjoittamisen prosessi lähtee liikkeelle ideoista ja jatkuu niiden työstämisenä. Työskentelyn edetessä tietoisuuden asteet vaihtelevat tiiviistä keskittymisestä vapaaseen ajatusten virtaan. Luonnossa, vaikkapa metsässä, oleskelu voi tukea kirjoittajan työtä kaikissa näissä vaiheissa tarjoamalla sytykkeitä ideointiin ja tarkasteltavaa keskittyneeseen työskentelyyn sekä rauhallisen ympäristön vähemmän keskittyneeseen assosioivaan ajatteluun. Kokeilin itse vuoden ajan metsässä kirjoittamista. Sovelsin työskentelyni tukena muun muassa István Berszánin, Tina Wellingin ja Ruben Abellan esittelemiä metodeja, jotka kannustivat luonnon rytmeihin asettaumiseen sekä ympäristön monipuoliseen aistimiseen kaikkia aisteja hyödyntäen. Otin vapauksia niitä soveltaessani, ja näin muotoutui vähitellen oma tapani työskennellä. Kutsun sitä Metsäpäiväkirja-menetelmäksi, jossa osa työskentelystä tapahtuu metsässä ja osa metsäretkien jälkeen. Metsässä kerätään havaintoja mieleen, paperille ja kameraan. Työpöydän ääressä palataan havaintojen äärelle, etsitään vastauksia mieleen nousseisiin kysymyksiin, inspiroidutaan kaunokirjallisuudesta. Kaikesta edellä kuvatusta, omista muistoista ja mielikuvituksen lähteistä sommitellaan uutta. Sain metsäretkillä lisää sisältöä ja iloa kirjoittamiseen; metsä tarjosi mieleisiä aiheita ja innostavan kirjoittamisympäristön. Metsässä kirjoittaminen eteni vapaasti ja vältyin tyhjän paperin kammolta, sillä ympärillä oli koko ajan kuvailtavaa ja omasta mielestä nousi lisää. Metsässä vietetty aika myös syvensi kaunokirjallisten tekstien, esimerkiksi luontorunojen, lukukokemuksia sekä innoitti hankkimaan lisää tietoa luonnon ilmiöistä. Kokeilun myötä luontosuhteeni sekä kirjoittajaidentiteettini vahvistuivat. Kokosin metsäretkien havainnot ja pohdiskelut Metsäpäiväkirjaksi, jonka pohjalta työstin tekstiä ja valokuvia sisältävän kokonaisuuden Pihkan pisaroita (pro gadun liitteenä). Kaunokirjallisen tekstin alkulähteet löytyvät niin kirjoittajan elämänhistoriasta – kokemuksista ja muistoista – kuin välittömästä ympäristöstäkin