Yhdistetyn kestävyys- ja voimaharjoittelun krooniset adaptaatiot kestävyyssuorituskykyyn ja taloudellisuuteen : harjoittelu eri päivinä tai samassa harjoituksessa

Yli-Peltola, Kaisu. 2016. Yhdistetyn kestävyys- ja voimaharjoittelun krooniset adaptaa-tiot kestävyyssuorituskykyyn ja taloudellisuuteen: harjoittelu eri päivinä tai samassa har-joituksessa. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, Valmennus- ja testausopin Pro gradu -tutkielma, 69 s. Yhdistetty kestävyys- ja voimaharjoittelu on yleisesti suuren mielenkiinnon kohteena, koska näiden molempien ominaisuuksien kehittäminen on tärkeää sekä kuntoilun että toimintakyvyn kuin myös kilpaurheilun kannalta. Ominaisuuksien yhtäaikainen harjoit-taminen voi tuottaa sekä positiivisia että negatiivisia harjoitusadaptaatioita suoritusky-kyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yhdistetyn kestävyys- ja voimaharjoit-telun vaikutuksia kestävyyssuorituskykyyn ja taloudellisuuteen, kun näitä ominaisuuksia kuormitettiin samassa harjoituksessa (KV, VK) tai eri päivinä (K + V). Tutkimuksen 55 aikaisemmin harjoittelematonta ja tervettä miestä jaettiin kolmeen yh-distetyn kestävyys- ja voimaharjoittelun ryhmään, jotka harjoittelivat molempia ominai-suuksia samassa harjoituksessa omalla suoritusjärjestyksellään (KV n=16;VK n=18) tai eri päivinä (K + V n=21) 24 viikon ajan. Kaikkien koehenkilöiden harjoitteluvolyymi oli samanlainen ja kestävyys- ja voimaharjoituksia suoritettiin viikossa 2 – 3 kertaa. Harjoi-tusadaptaatioita mitattiin harjoitusjakson alussa, puolessavälissä ja sen jälkeen laborato-rio-olosuhteissa. Maksimaalista kestävyyssuorituskykyä (VO2max, Wmax, testin loppuaika) ja pyöräilyn taloudellisuutta submaksimaalisten kuormien hapenkulutuksena (VO2) mi-tattiin suoralla maksimaalisella hapenottokykytestillä pyöräergometrilaitteella. Jalkojen maksimaalista voimaa ja lihasaktiivisuutta mitattiin dynaamisella horisontaalisella jalka-prässillä yhden toiston maksimin (1RM) protokollalla ja submaksimaalisessa voimakuor-mituksessa (50 % 1RM) pintaelektrodien (sEMG) avulla kerätyn vastus lateraliksen (VL) lihasaktiivisuutena. Kaikki ryhmät paransivat merkitsevästi pyöräergometritestin loppuaikaa (p < 0.001), maksimaalista työn määrää (Wmax) (p < 0.001) ja maksimaalista hapenottokykyä (VO2max) (p < 0.05 – p < 0.001) sekä jalkaprässin 1RM tulosta (p < 0.001) 24 viikon harjoittelun jälkeen. VO2max kasvoi loppumittauksissa 18 %:a ryhmällä K + V, joka oli merkitsevästi (p < 0.01) enemmän kuin muilla ryhmillä (KV ja VK 7 %). Ainoastaan ryhmän VK ha-penkulutus laski kuormilla 125 – 175W (5,2 – 7,4 %) ja ryhmien VK ja K + V välillä havaittiin tilastollista merkitsevyyttä lähestyvä muutos kuormalla 150W. Lihasaktiivi-suudessa (VL) ei havaittu suuria muutoksia, vain ryhmällä VK EMG arvot nousivat merkitsevästi väli- ja loppumittauksissa (p < 0.05). Tutkimuksen päälöydöksenä oli, että kaikki harjoitusmuodot toivat merkitseviä adaptaa-tioita kestävyyssuorituskykyyn ja maksimivoimaan, mutta eri päivinä tehtävällä harjoitte-lulla saatiin aikaan suurin muutos VO2max::ssa. Pyöräilyn taloudellisuus taas kehittyi ai-noastaan yhdistetyn harjoittelun suoritusjärjestyksellä voima + kestävyys (VK)