Tutkimus siitä kuinka Suomen kehitysyhteistyötä on oikeutettu ulkoasiainministeriössä 2000-2014

Suomen virallinen kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö ovat osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota johtaa ulkoasiainministeriö. Osana valtion toimintaa on kehitysyhteistyön oltava perusteltua, jotta sitä voidaan rahoittaa valtion budjetista. Tässä lähihistorian tutkielmassa selvitetään, miten Suomen kehityspolitiikkaa johtava ulkoasiainministeriö on oikeuttanut toimintaansa eli millaisia erilaisia perusteita ulkoasiainministeriö on antanut harjoittamalleen kehitysyhteistyölle ja millaisiin asioihin ja teemoihin se viittaa oikeuttaessaan kehitysyhteistyön harjoittamista vuosina 2000–2014. Tutkielmassa selvitetään myös, ovatko oikeutukset muuttuneet tutkimukseen valitun ajanjakson aikana. Oikeutuksia kehitysyhteistölle selvitetään ulkoasiainministeriön julkaisemista kehitysyhteistyön linjauksista. Ulkoasiainministeriön julkaisemat linjaukset nähdään työssä ministeriön puheenvuoroina, joiden avulla se pyrkii kertomaan tekemästään työstä sekä perustelemaan, miksi se toimii valitsemiensa asioiden parissa. Aineistoa lähestytään teemoittelevan sisällönanalyysin kautta. Teemoittelua ja analyysiä ohjaa tutkielman viitekehys, jossa keskitytään niihin perusteluihin, joita kehitysyhteistyölle on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu annettavan, sekä kehitysyhteistyön historiaan. Tutkimuksessa havaitaan, että kehitysyhteistyötä on oikeutettu linjauksissa monista erilaisista näkökulmista. Eri linjauksissa esiintyvät usein samankaltaiset oikeutukset. Oikeutuksissa käytetään sekä altruistisia että egoistisia perusteluja, ja niissä vedotaan sekä faktoihin ja historiaan että inhimillisyyteen ja tunteisiin. Suomessa keskeisiä kehitysyhteistyön oikeuttamisen painopisteitä ovat erityisesti erilaiset velvoitteet ja sopimukset, annettavissa oleva tietotaito, maailman turvallisuuden parantaminen, kehitysyhteistyöstä koituvat edut ja maine, hyvinvoinnin lisääminen sekä tasapuolisuus. Sen lisäksi, että linjauksilla pyritään oikeuttamaan kehitystyön harjoittamista ylipäänsä, niillä pyritään myös oikeuttamaan niitä valintoja, joita on tehty sen suhteen, millä eri kehitysyhteistyön kentillä Suomi toimii. Kehitysyhteistyön oikeutuksissa ei ole havaittavissa merkittävää ajallista muutosta, vaan linjauksissa vedotaan samankaltaisiin perusteluihin vuodesta toiseen