Institutionaalinen puhe taidekentän teemoista

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Taide-lehden 1960-luvun pääkirjoituksia. Pääkirjoituksissa toistuvat teemat ja puheet kertovat aikansa yhteiskunnallisesta tilanteesta ja puheenaiheista taidekentällä, jossa Taide-lehdellä oli merkittävä rooli taiteilijoiden ja taiteen äänitorvena. Tutkimukseni keskeisenä tavoitteena on selvittää millaista puhetta pääkirjoituksissa käytiin, ketkä sitä kävivät ja millaiset teemat aineistossa toistuvat. Tutkin myös Taide-lehden taustaa ja pääkirjoitustekstien käyttämistä tutkimusaineistona. Tutkimukseni taustakonteksti oli 1960-luvun taide-elämä Suomessa. Olen tutkinut aineistoani kahden metodin avulla. Aluksi tarkastelin tutkimusaineistossa ilmeneviä teemoja, joiden avulla selvitin mistä 1960-luvun taidekentällä keskusteltiin. Päädyin tarkastelemaan kolmea vahvimmin esiintynyttä teemaa tarkemmin, joiden lisäksi neljää muuta teemaa. Pääteemoina aineistossa ovat taiteen tukeminen, museo- ja näyttelytilat, taide ja politiikka. Toisena metodina käytin diskurssianalyysiä, jonka pohjana käytin omiin tarkoituksiini muokaten Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin mallia. Määrittelin neljä diskurssia, jotka toistuvat pääkirjoituksissa. Nämä ovat kansallinen diskurssi, kansainvälinen diskurssi, taiteilijakeskeinen diskurssi ja taiteen tila -diskurssi. Kunkin diskurssin kohdalla tarkastelin diskurssin ominaisia piirteitä, diskurssissa ilmeneviä positioita ja identiteettejä, sekä diskurssille ominaista kieltä ja retoriikkaa. Lopuksi tarkastelin kriittiselle diskurssianalyysille tyypilliseen tapaan diskursseissa ja niiden välillä esiintynyttä valtaa. Tutkimus osoittaa, että Taide-lehden kautta näyttäytyvä taidekenttä on moniääninen ja muuttuva. Vuosikymmenen alun ja lopun välillä on eroa. Diskurssianalyysin kautta myös selvisi, että kentällä olijat eivät ole yhdenvertaisia, vaan kirjoittajien ja Taide-lehden kautta määritellään valta-asetelmia