Rannikon suharit ja karjalaiset törpöt : partio-ohjelman ikäkausien epäviralliset nimitykset ja niiden alueellinen variaatio

Tutkimukseni aiheena ovat partio-ohjelman ikäkausien epäviralliset nimitykset. Suomen Partiolaiset toteutti vuonna 2010 ohjelmauudistuksen, jossa otettiin käyttöön viisi ikäkautta: sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat. Viisi vuotta uudistuksen jälkeen on syytä tarkastella, miten uudet nimitykset ovat vakiintuneet partiolaisten kielenkäyttöön. Lähestyn aihetta kartoittamalla niitä partioslangiin kuuluvia epävirallisia nimityksiä, joita ikäkausista käytetään. Lisäksi selvitän, millaisia eroja nimitysten käytössä esiintyy maamme yhdeksän suomenkielisen partiopiirin välillä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Miten epävirallisia nimityksiä muodostetaan? Perustuvatko ne muodon samankaltaisuuteen vai assosiatiiviseen merkitykseen? Mitä johtimia sekundaareissa nimityksissä käytetään? 2) Esiintyykö nimityksissä variaatiota vastaajien kotipiirien mukaan? Miten partiolaiset eri piireissä perustelevat käyttämiään nimityksiä? 3) Saako jokin ikäkausi muita enemmän epävirallisia nimityksiä? Tutkimukseni perustuu 1) sosiaalisen murteen eli slangin, 2) sananmuodostuksen ja etenkin slangijohtamisen sekä 3) sosiolingvistisen variaationtutkimuksen aiempaan tutkimukseen. Seuraan slangin sananmuodostusta eritellessäni Kari Nahkolan teoreettista jäsennystä. Työni keskeisin käsite on epävirallinen nimitys, jonka määrittelyssä olen sovittanut yhteen erilaisia lähteitä ja näkemyksiä. Keräsin tutkimukseni aineiston kyselylomakkeella yhteistyössä partiopiirien kanssa. Lopullisen aineiston muodostivat 171 vastausta seitsemästä eri partiopiiristä. Kyselyllä pyrin kartoittamaan, mitä nimityksiä partio-ohjelman ikäkausista missäkin piirissä käytetään ja millaisia asenteita tai perinteitä niiden käyttöön liittyy. Tutkimukseni on luonteeltaan kartoittavaa ja kuvailevaa: analysoin aineistoa laadullisesti käyttäen apuna aineistolähtöistä luokittelua. Analyysini perusteella voidaan sanoa, että ikäkausista käytetään hyvin monenlaisia nimityksiä. Yleisimmät ja monissa piireissä tunnetut nimitykset perustuvat useimmiten muodon samankaltaisuuteen ja ovat syntyneet slangijohtamisen tai äänteellisen muokkauksen kautta. Pienemmän joukon käyttämät, aineistossa yksittäistapauksina esiintyvät nimitykset taas perustuvat useammin assosiatiiviseen merkitysyhteyteen. Erot partiopiirien välillä ovat huomattavia. Tutkielmassani analysoin eroja laajasti sekä nimitysten käytön että sille esitettyjen perustelujen näkökulmasta. Yleisimmät perustelut nimitysten käytölle ovat lyhyys ja puheen sujuvuus sekä toisaalta tottumus ja partion perinteet. Sudenpennuille nimityksiä on ylivoimaisesti eniten ja vanhimmille ikäkausille huomattavan vähän. Uskon tutkimukseni tulosten kiinnostavan harrastusyhteisöä. Niistä voidaan päätellä, että nimitykset ovat monille merkittävä osa slangin luomaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jatkotutkimuksia voitaisiin tehdä esimerkiksi muusta partiosanastosta tai siihen liittyvistä asenteista