Työn hallintamahdollisuuksien ja sosiaalisen tuen suorat ja puskuroivat yhteydet työntekijän koettuun hyvinvointiin : Karasekin mallin tarkastelua sukupuolittain

Tutkielmassani tarkasteltiin työn hallintamahdollisuuksien ja sosiaalisen tuen suoria sekä puskuroivia yhteyksiä työntekijän koettuun hyvinvointiin, kun hyvinvoinnin mittareina olivat psyykkinen sekä somaattinen oireilu. Tutkielmassani haluttiin myös selvittää, onko sukupuolella merkitystä sille, miten työn hallintamahdollisuudet ja sosiaalinen tuki ovat yhteydessä työntekijän koettuun hyvinvointiin (sukupuoli yhteyksiä muuntavana tekijänä). Tutkielman teoreettisena näkökulmana oli Robert Kara-sekin työn vaatimusten, työn hallinnan sekä sosiaalisen tuen malli eli ns. JDCS-malli. Tämän tutki-muksen aineisto kerättiin elektronisella kyselylomakkeella vuonna 2008 Suomen Akatemian rahoitta-massa tutkimushankkeessa ”Ovatko määräaikaiset työntekijät huono-osaisia?”. Kyselyyn vastasi yh-teensä 2137 yliopistoissa työskentelevää henkilöä ja kyselyn vastausprosentti oli 48 %. Aineistossa naisia oli 1405 (66 %) ja miehiä 732 (34 %). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että merkittävin ennustaja sekä psyykkiselle että somaattiselle oireilulle oli koettu työn määrällinen ylikuormitus sekä naisten että miesten kohdalla. Tämä tutkimus-tulos on Karasekin esittämän kuormitushypoteesin mukainen eli psyykkisten ja somaattisten ongel-mien riski kasvaa, kun työn vaatimukset, eli työn stressaavuus, lisääntyvät. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sosiaalinen tuki ja työn hallintamahdollisuudet lisäsivät tässä tutkimuksessa sekä naisten että miesten hyvinvointia. Sukupuolten välillä oli kuitenkin eroja tutkittujen työn voimavarojen suhteen: työn hallinta oli merkityksellisempi miesten hyvinvoinnille ja sosiaalinen tuki puolestaan naisten hyvinvoinnille. Vaikka työn hallintamahdollisuudet olivat miesten hyvinvoinnin kannalta merkityksel-lisempi tekijä, on kuitenkin syytä nostaa esille, että lisääntynyt sosiaalinen tuki vähensi miesten psyykkistä oireilua. Puskuroivat yhteydet tulivat esille ainoastaan miesten kohdalla: työn hallintamah-dollisuudet puskuroivat työn määrällistä ylikuormitusta vastaan siten, että korkeat työn hallintamah-dollisuudet vähensivät koettua psyykkistä kuormitusta korkean ylikuormituksen tilanteessa. Miehillä myös somaattisen oireilun kohdalla puskuroiva vaikutus oli hyvin lähellä tilastollista merkitsevyyttä. Tutkielman teoreettisena antina voi pitää sitä, että Karasekin mallin ns. puskurointihypoteesi sai tässä tutkimuksessa osittaista tukea. Tutkielman pohjalta voi nostaa seuraavia kehittämisehdotuksia. Koska työn määrällinen ylikuormitus on merkittävin ennustaja sekä psyykkiselle että somaattiselle oireilulle, pitäisi työmäärän kohtuullistamiseen kiinnittää erityistä huomiota, varsinkin kun työn ns. voimavaratekijät (tässä tutkimuksessa työn hallintamahdollisuudet ja sosiaalinen tuki) pystyvät puskuroimaan työn kuormitusta vastaan vain osittain. Toiseksi sosiaalisen tuen määrään ja laatuun työpaikalla pitää kiinnittää huomiota sekä miehillä ja naisilla, koska se vähensi psyykkistä oireilua molemmilla sukupuolilla. Vaikuttaa siis siltä, että ”kollegiaalisuus” on hyvin merkittävä voimavara työyhteisön hyvinvoinnin kannalta, joten ehkä yliopistotyöyhteisössä työtä pitäisi alkaa tehdä entistä enemmän tiimeissä sekä pitää säännöllisesti vuorovaikutteisia tapaamisia ja epämuodollisia palavereita työyhteisöissä