Lopun alun eloa: resilienssi romahdustietoisten elämäntavoissa ja maailmankuvissa

Tutkielmassa tarkastellaan “romahdustietoisten” ihmisten elämäntapoja ja maailmankuvia. Työssä selvitetään, millaista resilienssiä nämä sivilisaation romahdusta todennäköisenä pitävät ihmiset tuottavat. Aineisto koostuu viidestä kesällä 2019 tehdystä haastattelusta Kyseessä ovat sisäpiirihaastattelut, sillä tutkimuksen tekijä lukeutuu itsekin romahdustietoisiin. Haastattelut on analysoitu teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen. Tutkielman taustalla vaikuttaa planetaarinen ekokriisi, joka on eksistentiaalinen uhka nykysivilisaatiolle. Tutkimusaihe on humanistiselle tieteenfilosofiselle lähestymistavalle tyypillinen, mutta filosofisina inspiraation lähteinä tutkielmalle ovat toimineet posthumanismi ja syväekologia. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat resilienssin, elämäntavan ja maailmankuvan käsitteet. Tarkastelussa ovat haastateltavien elämäntavoissa ja maailmankuvissa ilmenevät resilienssin ulottuvuudet ja piirteet, kuten ylläpitävä resilienssi, sopeutuvuus ja muuntuvuus. Romahdustietoisten elämäntapoja ja maailmankuvia pohditaan myös psykologisen resilienssin sekä resilienssin radikaalien tulkintojen valossa. Haastateltujen elämäntavat ovat osa ekologisten elämäntapojen kirjoa. Niihin kuuluu useimmilla maalle muuttaminen ja elämän vähittäinen yksinkertaistaminen. Romahdustietoiset hakevat elämässään itselleen sopivia kompromisseja romahdukseen varautumisen ja nykyjärjestelmään kytkeytymisen välillä. Haastateltujen resilienssi syntyy osin itsestään, ekologisen elämäntavan ja esimerkiksi syväekologisten näkemysten tuloksena. Resilienssiä tuottavat myös tietoiset strategiat, kuten omavaraisuusasteen kasvattaminen ja maailmankuvan kehittäminen. Yksinkertaisempi elämäntapa ja omavaraistumispyrkimykset luovat niin aineellista kuin aineetontakin resilienssiä. Ne kasvattavat riippumattomuutta teollisesta sivilisaatiosta ja vaativat jatkuvaa taitojen kehittämistä. Maailmankuvissa ja suhtautumisessa romahdukseen tuli esiin myös psykologisen resilienssin puolia, kuten tilanteen realistinen hyväksyminen. Romahdustietoisten resilienssiä heikentävät esimerkiksi ympäristöahdistus, elämäntapojen marginaalisuus ja yhteisön tuen puute. Nämä aiheuttavat henkistä kuormitusta ja rajoittavat muun muassa omavaraistumisen mahdollisuuksia. Romahdustietoisten elämässä on nähtävissä lukuisia resilienssin puolia. Kaikki haastatellut olivat kuitenkin monin tavoin aineellisesti riippuvaisia nyky-yhteiskunnasta. Romahdustietoisten resilienssissä korostuukin sopeutuvuus: resilienssin aineettomat puolet sekä toimiviin kompromisseihin ja oikea-aikaisiin muutoksiin pyrkiminen. Muuntuvuutta ja muuntumisvalmiutta ilmeni lähinnä romahdustietoisten maailmankuvissa. Yksilötasolla onkin vaikeaa saada aikaan kokonaisvaltaista muuntumista, elleivät laajemmat rakenteet muutu. Tulosten perusteella jatkotutkimusta tarvitaan resilientistä yhteisöllisyydestä ja maailmankuvallisesta muuntuvuudesta. Olisi myös kehitettävä sellaisia tutkimustapoja, jotka itsessään lisäävät resilienssiä ekokriisin ja romahdusten aikana