Kun lapsen on vaikea osallistua : psykososiaalisen toimintakyvyn arviointi lasten toimintaterapiassa 5-12 vuotiailla asiakkailla

Lapsilla on vähäisesti keinoja ilmaista tunteitaan, ja he ilmaisevat pahaa oloaan usein samanlaisilla keinoilla. Ilmaisutapoina toistuvat usein käyttäytymiseen liittyvät tekijät, kuten levottomuus, tunnetilaan liittyvät tekijät, kuten ärtyneisyys tai alakuloisuus, ajattelukykyyn liittyvät tekijät, kuten keskittymis- ja oppimisvaikeudet sekä suhtautuminen muihin ihmisiin, joka saattaa näkyä mm. vetäytymisenä muiden seurasta tai riitaisuutena. Syyt pahaan oloon voivat olla moninaisia. Opinnäytetyömme tarkoituksena on tarjota tietoa lasten psykososiaalisen toimintakyvyn arvioinnissa käytettävistä arviointimenetelmistä ja käytännöistä teoreettisen viitekehyksemme avulla. Teimme kartoittavan kyselytutkimuksen Suomen sairaanhoitopiirien psykiatrisissa yksiköissä toimiville lasten toimintaterapeuteille ja keräsimme tietoa arviointikäytännöistä sekä käytössä olevista arviointimenetelmistä Suomessa. Lisäksi opinnäytetyömme tarkoituksena on herättää keskustelua arviointityön kehittämisestä toimintaterapeuttien keskuudessa Suomessa. Tutkielman teoreettisen tarkastelun pohjalta voidaan nähdä, että psykososiaalinen viitekehys tarkastelee lapsen psykososiaalisen toimintakyvyn arviointia lapsen toimintaan osallistumisen tekijöiden näkökulmasta. Näitä tekijöitä ovat lapsen sensomotorinen kehitys, varhainen kiintymyssuhde, temperamentti, vertaisvuorovaikutustaidot, leikki, selviytymiskyky sekä yksilön ja ympäristön vuorovaikutus. Toimintaterapian näkemys ihmisestä kokonaisuutena toteutuu myös tässä viitekehyksessä. Lapsen kehitys koostuu useista elementeistä, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Teoreettisessa viitekehyksessä korostuvat lapsen omassa ympäristössä tapahtuvan havainnoinnin sekä haastatteluiden merkitys, jonka myötä arviointikertoja tarvitaan useampia. Tiedonantajamme koostuivat pääasiassa sairaanhoitopiirien lasten psykiatristen poliklinikoiden ja osastojen toimintaterapeuteista. Kyselyn mukaan arviointikertojen määrät vaihtelivat 1–10 kerran välillä ja aikavälit vaihtelivat 1–3 kuukauteen. Suuri osa tiedonantajistamme ilmoitti saavansa määrittelemättömiä lähetepyyntöjä. Tiedonantajamme ottivat tasaisesti kantaa toimintakyvyn eri osa-alueisiin. Arviointitapoja käytettiin laajasti, ja yleisesti menetelmiä oli käytössä useita erilaisia. Kuitenkin yksittäisillä tiedonantajilla oli pääosin vähäisesti tai suppeasti strukturoituja ja/tai standardoituja arviointimenetelmiä käytössä. Terapeuttien tai yksiköiden itse luomia menetelmiä käytettiin yleisesti eniten. Varsinaisia standardoituja tai strukturoituja menetelmiä tiedonantajamme kaipasivat lisää.Children often express their malaise with similar means because they possess few means to convey their emotions. These expressions often repeat patterns of behavior such as restlessness, factors connected to the emotional state such as irritability or downheartedness and factors connected to the ability to think such as difficulties in concentration and learning. Reactions to other people manifest e.g. as pulling out of the company of others or rowdiness. The reasons for malaise are complicated. The purpose of our thesis is to provide data through our theoretical frame of reference on the evaluation methods and conventions in assessing children’s psychosocial functioning. The purpose of the survey questionnaire was to acquire knowledge on the assessment conventions as well as on the evaluation methods currently used in Finland. Furthermore, the purpose of this thesis was to stimulate discussion to help develop occupational therapy within the practicing therapists in Finland. The theoretical analysis section of the thesis illustrates that the psychosocial frame of reference is concerned with the child’s participation through the assessment of the child’s psychosocial functioning. Occupational therapy shares this holistic view of man with the frame of reference. The child’s development comprises of several elements that are all intertwined. The theoretical frame of reference highlights the importance of observing and interviewing the child in his or her own environment which necessitates multiple evaluations. Our subject group comprised mainly of the occupational therapists working within the children’s psychiatric polyclinics and wards of the Hospital Districts. According to the questionnaire the number of evaluations per child varied between 1 to 10 sessions in the timeframe of 1 to 3 months. Majority of our informants told they received undefined referrals. Our informants commented evenly all the different categories of functioning. Evaluation methods were used broadly and in general there were various methods in practice. However, single informants had limited access to structured and/or standardized evaluation methods. Most commonly the methods used were those developed by the therapist himself/herself or within the unit. There is a need for a variety of standardized and structured methods