Kyynisyyttä vai ero yhteiskuntafilosofiassa? : Totuudellisuuden merkitys Paasikiven ja Kekkosen ajattelussa

Tiivistelmä Neuvostoliiton politiikkaa suhteessa Suomeen vuoden 1944 Moskovan välirauhan jälkeen värittivät toisaalta kylmän sodan aikainen illuusioton voimapolitiikka ja toisaalta Neuvostoliiton sisäinen luonne valheiden päälle rakennettuna valtakuntana. Näistä seurasi, että Neuvostoliitto vaati ystävällismielisiltä valtioilta mukautumista ”perustusvaleisiinsa”. Ystävien piti ainakin teeskennellä uskovansa, että Neuvostoliitto oli mitä esitti olevansa, demokraattinen ja rauhaa edistävä valtio. Tutkielmassa selvitetään, vaikuttiko Paasikiven ja Kekkosen valikoiduissa teksteissä välittyvät historiallisyhteiskunnallisen ajattelun eroavaisuudet heidän kantaansa siitä, missä määrin Suomen ja suomalaisten oli kansallisen poliittisen kulttuurin kannalta haitallista aktiivisesti myötäillä Neuvostoliiton levittämiä totuudenvastaisia kantoja. Lähdeaineistona käytetään molempien päiväkirja-aineistoja ja tutkimuskirjallisuutta. Molempien ajattelu asetetaan historialliseen kontekstiin ja vuoden Moskovan välirauhan jälkeinen poliittinen tilanne taustoitetaan. Tutkimuskysymyksen suhde laajempaan suomettumiskeskusteluun esitellään. Tutkimuksessa esitellään miten ajan retoriikka Neuvostoliiton luottamisesta sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyydestä liittyvät tutkimuskysymykseen ja sitä selvennetään retorisen uskollisuuden käsitteen avulla. Lopuksi näiden kahden Suomen lähihistorian keskeisen päättäjän, Paasikiven ja Kekkosen ajattelua ja toimintaa vertaillaan ja hahmotella vastausta siihen, miten heidän yhteiskuntafilosofiset näkemyseronsa kääntyivät erilaisiksi tilannearvioiksi ja toiminnaksi. Tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että Kekkosen ja Paasikiven yhteiskuntafilosofiset erot selittävät heidän erilaista suhtautumistaan totuudellisuuden merkitykseen julkisessa keskustelussa. Paasikivi näki totuudellisuudesta tinkimisen paljon Kekkosta haitallisemmaksi, koska näki sen heikentävän kansakunnan kollektiivista moraalia ja sitä kautta kykyä pitää kiinni yhteiskunta-järjestyksestään Neuvostoliiton paineessa. Kekkonen taas näki kansalaismielipiteen muokkaamisen palvelemaan maan ulkopolitiikkaa ja kokonaisetua välineeksi, jota maan johto saattoi käyttää yrittäessään säilyttää Suomen itsenäisyyden ja poliittisen liikkumatilan Neu-vostoliiton suhteen