Alkuperäiskansat ja arkeologia : saamelaisten ja alkuperäisten amerikkalaisten suhde arkeologiseen tutkimukseen

Tämä pro gradu käsittelee alkuperäiskansojen suhdetta arkeologiaan. Esimerkeiksi on valittu Suomen saamelaiset ja Yhdysvaltain alkuperäiskansat. Tarkastelun kohteeksi nousee repatriaatio ja siihen liittyvät kysymykset arkeologian ja museologian näkökulmasta. Pro gradussa tarkastellaan saamelaisten ja intiaanien suhdetta arkeologiseen tutkimukseen ja tutkijoita näiden ihmisryhmien historian valossa. Stereotypiat ja niiden vaikutukset näkyvät arkeologian kehityksessä. Työssä tarkastellaan rasismin ja nationalismin yhteyttä arkeologisiin tutkimuksiin, sekä pohditaan niihin liittyviä vaaroja nykypäivän arkeologiselle tieteelle. Saamelaisten ja erityisesti intiaanien yhteys Sami Power ja Red Power liikkeiden myötä, vaikutti arkeologiaan. Yksi Red Power liikkeen suurista saavutuksista on lakiuudistus vuodelta 1990. The Native American Graves Protection and Repatriation Act antoi Yhdysvaltain alkuperäiskansoille mahdollisuuden vaatia kansojensa luurankoja luovutettavaksi takaisin. Syntynyt tilanne on luonut uuden asetelman alkuperäiskansojen ja arkeologien välille. Repatriaation käytänteet ovat muuttaneet arkeologien ja alkuperäiskansojen välisiä valtarakenteita ja alkuperäiskansoille ollaan antamassa ääni, sekä museoiden näyttelyiden luomisprosesseissa että museoiden aineistojen omistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Kysymykseen, kuka omistaa menneisyyden, liittyy monia ristiriitoja ja haasteita. Kulttuuristen aineistojen hallussapitoon, myyntiin ja omistamiseen on kautta arkeologian historian käytetty perusteluita, jotka menettävät validiuutensa nykyisessä NAGPRAn luomassa tilanteessa. Ajattelun rakenteet ovat muuttuneet. Alkuperäiskansojen ja museoiden välille luodaan uusia yhteistyön ja yhteisymmärryksen muotoja. Eri alkuperäiskansoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, kenen tulisi pitää hallussa ja suojella heidän kulttuurista aineistoaan. Suomessa ja Yhdysvalloissa on reagoitu repatriaatioon eri tavoin, vaikka lopulta on päädytty samaan ratkaisuun, uudelleen hautaukseen. Kysymys siitä kenellä on oikeus tutkia alkuperäiskansojen kulttuureja, ansaitsee jatkuvaa tarkastelua. Vastaus tähän kysymykseen voi vaihtua ajan kuluessa muuttuvissa tilanteissa. Nykyisessä tilanteessa näen, että erilaisista taustoista lähtökohtaisesti tulevat näkemykset laajentavat tutkimuksen kenttää ja syventävät näkemyksiä. Alkuperäiskulttuuritaustainen henkilö ammentaa tutkimukseensa eri lähteistä kuin valtaväestöön kuuluva henkilö. Molemmilla on annettavaa tutkimukselle. Arkeologia elää ajassa ja sen tulee olla tietoinen niistä riskeistä, joita liittyy valtavirran nationalistisiin suuntauksiin. Arkeologian poliittisuus ja sidoksisuus aikaan on johtanut siihen, että arkeologialla on paljon vastattavaa alkuperäiskansoille. Uudenlainen sillanrakennus arkeologien taholta on alkanut, alkuperäiskansoille annetaan menneisyyden hallintaan liittyvä ääni