Amerikkalaisen tasavallan puolesta : anti-imperialistinen liike Yhdysvalloissa 1893–1902

1800-luvun loppupuoli oli klassisen siirtomaaimperialismin kulta-aikaa maailmassa. Myös Yhdysvallat valloitti 1800-luvun viimeisinä vuosina Espanjaa vastaan käydyn sodan seurauksena Filippiinit, Guamin, Havaijin ja Puerto Ricon siirtomaikseen ja asetti näennäisesti itsenäisen Kuuban valtansa alle vuosikymmeniksi. Kaikki Yhdysvalloissa eivät hyväksyneet tätä uutta suuntaa amerikkalaisessa ulkopolitiikassa vaan perustivat aktiivisen anti-imperialistisen liikkeen siirtomaiden valloituksen vastustamiseksi. Toimintaa organisoimaan perustettiin kansallinen järjestö nimeltä Anti-Imperialist League, joka oli olemassa vuodesta 1898 vuoteen 1920. Anti-imperialistien ensisijaisena tavoitteena oli estää Yhdysvaltoja virallisesti valloittamasta Havaijia, Filippiinejä, Puerto Ricoa ja Guamia, mutta he epäonnistuivat tässä Yhdysvaltojen kongressin vahvistaessa alkuvuodesta 1899 Pariisin rauhansopimuksen, jolla Espanjan entiset alueet liitettiin osaksi Yhdysvaltoja. Tämän jälkeen anti-imperialistit pyrkivät estämään sodan Filippiineillä ja takaamaan alueille mahdollisimman nopean itsenäistymisen saattamalla Yhdysvalloissa virkaan anti-imperialistisen presidentin vuoden 1900 vaaleissa. Aktiivisesta kampanjoinnista huolimatta anti-imperialistit kokivat tappion näidenkin tavoitteiden suhteen. Yhdysvallat kävi veristä sotaa Filippiinien itsenäisyysliikettä vastaan kolmen vuoden ajan, ja presidenttinä jatkoi vaalien jälkeen edelleen republikaanien William McKinley varapresidenttinään imperialistien keulahahmo Theodore Roosevelt. Tässä tutkielmassa perehdyn amerikkalaiseen anti-imperialismiin vuosina 1893–1902, alkaen ensimmäisestä amerikkalaisyrityksestä valloittaa Havaiji ja päättyen Filippiinien sotaan. Käytän aineistona keskeisten anti-imperialististen järjestöjen ja vaikuttajien materiaaleja, kuten Anti-Imperialist Leaguen julkaisuita ja liikkeen johtohahmojen kirjoituksia. Ensimmäisissä luvuissa tarkastelen liikkeen kehittymistä 1890-luvun mittaan ja toimintaa Filippiinien sodan aikana. Kolmannessa käsittelyluvussa syvennyn anti-imperialistien esittämiin argumentteihin ja sitä kautta heidän aatemaailmaansa. Anti-imperialistit olivat konservatiiveja, jotka halusivat pitää kiinni Yhdysvaltojen perinteisestä ulkopoliittisesta puuttumattomuudesta ja vaalivat itsehallinnon periaatetta. He eivät kuitenkaan aina uskoneet ”sivistymättömien” kansojen kykyyn luoda ja pitää yllä demokraattista hallintoa, eivätkä halunneet heitä osaksi amerikkalaista yhteiskuntaa. Lisäksi anti-imperialistit olivat huolissaan siirtomaiden tuomista taloudellisista ja geopoliittisista seurauksista. Häviöistään huolimatta anti-imperialismilla oli merkittävä rooli vuosisadan lopun poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa Yhdysvalloissa. Liikkeellä oli parhaimmillaan Filippiinien sodan aikana satoja tuhansia kannattajia ja sen johtohahmoihin kuului vaikutusvaltaisia hahmoja niin politiikasta, liike-elämästä kuin kulttuurimaailmastakin. Anti-imperialistit nostivat keskusteluun tärkeitä kysymyksiä Yhdysvaltojen kansallisesta identiteetistä sekä kansainvälisestä roolista, ja monet näistä keskusteluista jatkuvat tänäkin päivänä. Heidän toimintaansa kuitenkin haittasivat sisäiset ristiriidat, keskeisten henkilöiden elitismi sekä ulospäin taantumuksellisena näyttäytynyt konservatiivisuus