Institutionaalisten sijoittajien sijoitusprosessi pääomarahastosijoituksissa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana pääomasijoituksista on tullut merkittävä omaisuusluokka institutionaalisille sijoittajille. Pääomasijoituksissa institutionaaliset sijoittajat suosivat kommandiittiyhtiömuotoisia rahastoja. Nämä rahastosijoitukset ovat pitkäaikaisia, epälikvidejä, ja sijoittajalla on vain vähän kontrollia sijoitettuun pääomaan. Koska eri rahastojen hallinnoijien välillä tuottoerot ovat pysyviä, institutionaaliset sijoittajat pyrkivät sijoittamaan hallinnoijiin, joiden rahastot osoittautuvat huippusijoituksiksi. Sijoitushetkellä olevan tiedon pohjalta on kuitenkin vaikeaa tietää, mikä rahaston tuotto tulee olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella institutionaalisten sijoittajien sijoitusprosessia pääomarahastosijoituksissa. Tutkimus perustuu kahdeksan suomalaisen merkittävän pääomasijoittajan sijoitusprosessien analysointiin. Tulokset osoittavat, että vaikka prosessit seuraavat hyvin samanlaista kaavaa, jokainen poikkeaa hieman toisista prosesseista. Nämä erot johtuvat pääsääntöisesti sijoitustiimin henkilöstöresursseista. Analyysit viittaavat siihen, että rahaston hallinnon kyvyt ja sopimusehdot ovat tärkeimmät asiat, joita sijoittaja pohtii arvioidessa sijoitusehdotuksia. Koska hallinnon kykyjä on vaikea arvioida, edellisten sijoitusten tuottoa ja muiden toimijoiden suosituksia pidetään osoituksena näistä kyvyistä. Sijoitukset perustuvat pitkälti oletukseen, että aikaisempi tuotto ennustaa tulevaa tuottoa. Sopimusehtojen taas pitäisi olla markkinanormien mukaisia, ja suojata sijoittajaa riskiltä. Analyysit myös paljastavat, että pääomasijoitustiimit ovat pieniä, usein koostuen 2-4 ammattilaisesta. Tiimin resursseilla vaikuttaa olevan suuri merkitys prosessille, sillä pääomasijoittaminen, ja pääsy parhaimpiin rahastoihin, perustuvat pitkälti aktiiviseen etsintään ja henkilökohtaisiin kontakteihin. Pääomasijoittajan passiivisesti generoima rahastotarjonta on usein heikompilaatuista. Sijoitukset vaativat lisäksi työlään due diligence -prosessin. Kuitenkin, näyttää että jotkut institutionaaliset sijoittajat pitävät kustannusten ja tiimin resursoinen suhteen pääomasijoittamista muihin omaisuusluokkiin, kuten osakkeisiin ja velkakirjoihin, verrattavissa olevana. Muut omaisuusluokat eivät kuitenkaan vaadi yhtä työlästä suhteiden rakentamista, tai vastaavanlaista due diligence -prosessia. Monet pääomasijoitustiimit sen sijaan ajattelevat, että pääomasijoitusten tuotto ei niinkään johdu sijoituskustannuksista, vaan sijoituksiin tehdystä työstä. Institutionaaliselle sijoittajalle yleisellä rahastojen keskiarvo- tai mediaanituotolla ei ole yhtä suuri merkitys kuin pääsyllä parhaimpiin rahastoihin, jotka tuottavat hyvin pitkällä aikavälillä